Kauniita Aikoja

tiedotus

2011-09-06T09:19:00.002+03:00

Armaat ihmiset!

Täten toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan elämääni Ranskassa.

Lukemaan voi siirtyä tästä.

Tervetuloa!

Yhtäkkiä

2011-08-23T00:11:00.004+03:00

Yhtä äkkiä kuin toukokuu taittui kesäksi, Lahti muuttui taas Ouluksi.
Ihan tuosta vaan menee 22 päivää, minusta ei kuulu, valmistelen asioita, alustan uutta varten.
Elo, elokuu on väliaikaista, irrallista.
Ei kuuluisi enää olla täällä, mieli kulkee jo edeltä muille maille vierahille.

Lähden tänään, kuuden tunnin päästä Ranskaan.

Olen ollut viikon aika hermona, pakkaan, puran, pakkaan, muistan, puran, muistan lisää, pakkaan.
Elämä on muutaman laukun sisällä, on aika riipivää yrittää valita ne asiat mukaan, joissa on minuuden ydin.
Kuulostaa paatokselliselta, mutta tarvitsen mukaan jotain, jonkun turvaverkon, joka suojana uskallan lähteä seikkailuun.

Vuodesta tulee Kokemus, siitä olen varma.
Ajattelin jakaa ajatuksia toisessa osoitteessa jahka saan asetuttua. Kerron siitä sitten lisää.

Kiitos kaikille tätä blogia seuranneille.
Tämä sivusto on ollut väline jäsentää elämää, arkistoida hetkiä, mutta toivon että se on ollut myös paikka, johon muidenkin on mukava tulla, josta muutkin saavat itselleen jotain.

Au revoir - kunnes jälleen näemme!

Rakas joulupukki,

2011-08-02T13:00:00.002+03:00

tiedän että jouluun on vielä pitkä aika. Ajattelin kuitenkin jo näin hyvissä ajoin esittää pienen lahjatoiveen: Haluaisin

saamelaissukua

taidon kuunnella pohjoisen maan lauluja ja laulaa takaisin

aikaa palata Tenon varteen

vankat juuret johonkin paikkaan

monta litraa lakkoja

ja jos lisäksi onnistuisi

parantaa oikea jalka, haluaisin jo liikkua varomatta, kavuta ja ravata ja venyä

palauttaa otsatukka jotenkin järkevään kuosiin

,olisin kovin kiitollinen.

Ensi joulua odottaen,

Anniina

p.s. jos ei saamelaissuku onnistu, niin käy myös jokin muu vahvasti identiteettiin vaikuttava, pitkät perinteet minuun liittävä asia.

Häät!

2011-07-31T22:49:00.000+03:00

On hauskaa huomata olevansa siinä iässä (vaikka tämä ilmaisu onkin kammoamani, ajatus siitä että tietyn iän mukana tulee itsestään ennalta määritellysti asioita vastaan), että lähipiirissä rakennetaan pysyvää, lupaudutaan toisille, oli se sitten kirkossa valan vannomista tai yhteisen huonekasvin ostoa.

Ja missä paikassa! Utsjoki hymyili uomillaan, minä tein kasvoihin kyynelillä juovia kuten moni muukin. Mennä naimisiin siellä mihin on juurtunut kun tunturit laulavat samaa laulua kuin ennenkin, kun talven viiman jäljet tuntuvat edelleen maassa, se on huikeaa.

Oli oman poron kieltä, hääjoiku, saamelaista pop-musiikkia, aitoja sanoja, kyyneleitä joka silmännurkassa, riehakkaasti tanssivaa juhlaväkeä, onnea hohkaava aviopari ja monta tyytyväistä huokausta: miten ihanaa toisten ilo onkaan jakaa.

Nyt en enää jaarittele, häistä kun kirjoittaa niin tulee väkisinkin vähän lattea olo, ei kaikella kuluneella ja käytetyllä voi ilmaista sitä kaikkea, joka jollain tavalla sopii niihin tuhansiin kliseisiin ollen kuitenkin samaan aikaan ihan omanlaistaan.

laiturikarkulainen

2011-07-29T09:16:00.004+03:00

Mennä hetkeksi piiloon, lähteä hämärän hetkillä pakoon huoneiden raskautta.

Seinistä hohkaa kehotus töihin, ryhdistäytymiseen, sen teen pian, mutta ensin haluan jalkani järveen, tervehtimään suloisia särkiä, voisin olla vähän särki itsekin.

Laituri on salapaikka, tila ajatuksille ja hengittämiselle, turva ja pala tätä maata nyt kun vielä voin sitä varastoida.

Tämä kesä tuntuu ja lävistää ihon, se on hyvä, ihmisessä kuuluu olla jälkiä. Ilman jälkiä ei löydä takaisin, ei voi tietää itseään.

viimeiset Hollannista

2011-07-20T14:18:00.002+03:00

Amsterdam ei ollut perinteisellä tavalla kaunis itsessään, vaan soman siitä tekivät leppoisat ihmiset ja kursailemattomuus, reiluus ja avoimuus.

Markkinakadut, joiden kojuissa goudat, munakoisot, paperipusseihin suljettavat leivät, neilikat, kiinalaiset rannekellot, posliiniset tuulimyllyt, sipulisillit, etikkakurkut.

Kahvilat, villamatot niiden lattioilla, taulut vähän vinksallaan seinillä, ihmisillä vaatteet jotka näyttävät sekunnissa kaapista temmatuilta. Tykkäsin Hollannin konstailemattomuudesta valtavasti, se kaikki viimeisen päälle puunaaminen, joka esimerkiksi Tukholmassa väsytti välillä valtavasti, oli tipotiessään (varmasti riippuu siitä, missä liikkuu, mutta sellainen kuva minulle jäi). Asuntolaivojen ikkunanpuitteiden maali rapisi hiukan ja kissat makoilivat hitaina penkeillä.

Kouluystävän solussa keittiön tiskivuori oli valloittamatta, parvekkeella porisi rasvakeitin. Eriparikupit kädessä istuimme nuhjuisilla sohvilla, kuuntelimme seinien suojasta hurjinta ukkosta, jonka keskelle olen koskaan joutunut.

Mietin miten ihana on palata keskemmäs Eurooppaa ensi syksynä. Nyt kun tärkeät vahvistuksetkin viimein saapuivat postitse, uskallan oikeasti ajatella uutta osoitetta, voisarvia ja kaunista kieltä, koppavia kassaneitejä ja consiergea.

Amsterdamista

2011-07-19T13:30:00.006+03:00

Amsterdam, sata siltaa ja väsyneet jalat.
En vuokrannut pyörää, vaikka aikomus oli.
Ensi kerralla sitten, sillä palaan vielä, pidemmäksi aikaa. Kaksi iltapäivävisiittiä oli hyvä, mutta kaipasin sitä että voi kävellä aamiaiskahvilaan, silmäillä karttaa ja heräillä kahvikuppi kädessä, kuulla aamuruuhkan ja aistia kanavaan vetäytyvän yön paon.

Punaisten lyhtyjen alueelle eksyin vain vahingossa, yhden kujallisen verran. Kuva naisesta karmiininvärisessä ruudussa piirtyi tahattomsti mieleen pitkäksi aikaa. Halusin äkkiä karkuun, mielessä hyöri vain John Irvingin yksi kirja, olisiko ollut Leski vuoden verran. Muutenkin pakenin juna-aseman seudun hektisyyttä vähän kauemmas, dePijpiin, kanavavyöhykkeelle ja Haarlemiin. Niistä pidin!

Ai niin, Hollanti!

2011-07-16T08:37:00.002+03:00

Meinasi unohtua, että piti tästäkin kertoa.
Tasamaasta, ankkalammista, laiskoista lehmistä junaradan molemmin puolin. Niistä pyöristä, joista kaikki puhuvat, kanavaveneistä, karamellivohveleista.

Kävin tervehtimässä kouluystävää, vietti kuukauden Alankomaissa harjoittelussa. Asui kuudentoista solussa, keittiön tiskimeressä luovien, parvekkeen rasvakeitintä kummastellen. Meinasi, että voisi jäädä tulppaanien ja jättiläisihmisten maahan. Minäkin olisin voinut, harvat paikat ovat ottaneet yhtä lempeästi vastaan.

Herätä aikaisin / sananen kahville sopivalla paatoksella

2011-07-14T08:15:00.009+03:00

Tänä kesänä näen nähtävästi paljon unia.

Viimeisinä hämärän hetkinä hätkähdän hereille, unessa pienet valkoiset siirat tunkeutuivat kypsästä aprikoosista käsien iholle. Puolikkaan hetken verran tunnustelen ympäristöä, etsin hyönteisiä, sillä tavalla kuin unen ja valveen välissä tehdään. Järki ei ole vielä jalkeilla, keho toimii itsekseen alkukantaisten liikeratojen ja vapaiden assosiaatioiden johdattelemana.

Kyljen kääntö, vielä pieni käden rapsutus, eihän täällä varmasti kuhise?
Turvallisen peitonmutkan haku ja tyynyn taittelu, leppeän unen toiveita.

Pari tuntia ja valo on palannut, siirat lähteneet karkuun unilattian johonkin rakoon. Asuntoystävä kulkee käytävää, asettelee astioita varoen, niin että niistä lähtee arka helinä, tiputtaa kahvia minulle asti.

Oi kahvi kahvi kahvi, soijamaidolla!
Olen takiasi vähän ruskeasukkainen,
mutta se ei haittaa,
me ollaan hyvä duo, yhteen ääneen haukotellaan keittimen kanssa.

Vielä vajaavoimaisin käsin kaadan kulhoon maitoa lepyttääkseni vähän vahvaa luonnettasi, väännään aikaa mikron kelloon,
hurina on kuin kahvimantra, joka-aamuinen lupaus tulevasta kohtamisesta.

Olet tumma ja minä vaalea,
haalea ennen kuin terästät ajatukset näinä muuten haastavina päivänalkuina.
Kaadan sinut kuppiin maidolle seuraksi, et olekaan mikään tavallinen sumppi,
vaan tämän aamun sulokas voimanainen.

P.S. en ole koukussa kahviin, se vain sattuu tekemään joistain aamuista notkeampia. Siiratkin katosivat sen siliän tien. Kiitos asuinystävä, kiitos Presidentti Black ja Etelä-Suomen sanomat, joka on viihdyttävin sanomalehti jota olen koskaan lukenut.

Helsinki kesäkuussa

2011-07-12T09:59:00.002+03:00

Asuntoystävä, punatukkainen seikkailija, oli kengät jalassa eteisessä, päämääränä pääkaupunki.

"lähetkö mukaan", se kysyi puoliksi tosissaan, istuinhan unipäisenä keittiössä vailla päivävaatteita

"..."

"...", se vastasi, keskusteltiin kysyvin ilmein ja juonikkain silmin

"...oikeastaan voisin lähteäkin. Soitetaan vielä kolmannelle!"

Niin me sitten tunnin päästä napotettiin junassa, ohitettiin Kerava ja Pasila.

Kaikille voin sanoa: Menkää Kiasmaan!
ARS11 on kertakaikkisen hieno.

Nähdä toinen maailmankolkka, sen muutos siirtomaakauden ja internet-kumouksen myötä, afrikkalaisten taiteiljoiden tulkinta jokapäiväisestä elosta, joka on suomalaiselle ihmettelijälle samaan aikaan tuttua jollain inhimillisellä tasolla, mutta samaan aikaan niin vierasta. Että iso joukko viettää aikansa savuavien televisioiden ja kytevien kameranromujen paimentajana, että maa, joka on tuonut elämän, on nyt karumpi kuin koskaan, että pitää lähteä pakoon muualle, odotella lupia edetä, ja siitä huolimatta monien silmissä asuu, enemmän tai vähemmän piilossa, ilo ja ylpeys, sahraminväriset tasangot ja sateen jälkeen tuoksuva eksoottisen puun kaarna. Että niin monta tarinaa mahtuu yhdelle mantereelle, niin lukuisia tapoja katsoa ja kertoa näkemästään.

2011-07-11T00:08:00.005+03:00

Kovalevy täyttyy ihmiskuvista, se kertoo varmaan siitä ettei ole joutunut valumaan nurkissa yksin kovinkaan pitkiä aikoja.
Meitä on kolme, joskus neljä, toisinaan kaksi tai peräti kuusi. Lainapyöriä, kesästä nihkeitä selkiä, haaveita salapaikoista, ukkosenvalvojaisia, ristikonratkomisaamuja. Asunto, jonka parveke suojaa seiniin tallentuneelta helteeltä nyt jo kolmatta yötä, sinne me karkaamme.

Toissa yönä näin unta kolmesta uhkaavasta ampiaisesta, mitähän tänään.

Kesäkin on!

2011-06-21T17:39:00.003+03:00

Istun hämärässä huoneessa, olen näytöllä luvatta, ei kai ukkosella saisi. Vieressä on mukillinen rooibosta ja vatsassa taateli jos toinenkin. Täällä soi Feist, uusi tuttavuus.

Neljännesvuosi vierähti ennen kuin ehdin edes kunnolla älähtää, saati jutella täällä itsekseni tai kommenttilootissa. Tietäkää kuitenkin että eletty on, oikein kunnolla ja niin että on tuntunut. Näytelmäasioita, kouluasioita, muuttoasioita, katollekiipeilyä, prinsessakakkua ja sen sellaista.

Nyt olen jo toisessa kaupungissa, kesävieraana. Olen käsittämättömän ihastunut mäkihyppytorneihin, tuttuun mutta silti vähän etäiseen puheenparteen, tilapäisasumukseen ja hitusen kaikkeen muuhunkin. Teen töitä vapaalla aikataululla ja iloitsen ystävistä, Tuikkiskin on ihan nurkan takana! Haluan tehdä löytöretkiä ja opetella pudottelemaan sanoja uusilla tavoin, hallita syksyn tullessa nuorallakävelyn alkeet ja niin, miljoona muutakin asiaa, kuten usein helposti on, mitä minuun tulee.

Ajattelin että voisin jakaa kanssanne tuokion kesäelämää silloin tällöin, aikataulusta en uskalla vielä sanoa mitään, katsotaan miten käy. Syksyllä sitten näemme jossain toisessa osoitteessa, niin maantieteellisesti kuin myös nettijuttujen suhteen! Mutta siitä myöhemmin. Nyt lähden hiirimaahan viettämään juhannusta, sitten loppukuuksi nuuskimaan tulppaaneja. Olkaa hyvin!

2011-03-17T08:57:00.004+02:00

On hiljaista, mutta se ei johdu kiukuttelevista piuhoista, petiin kaatavasta taudista tai lamauttavasta kiireestä, sillä

On Kyllä Elämää.

sitä ihan tavallista, välillä erikoistakin. Onkin neljä kahvia yhden sijaan, tai vain sinisävyjä yllä vaikka kevät kai kohisee jo jonkun polun mutkassa ja hiekoitussoran alla.

Minä en halua kohista. Blogin ulkopuolella joudun suurenemaan, vähän venymään ja muutenkin koen kaiken jotenkin isosti juuri nyt. Siksi tahdon olla pieni ja ääneti täällä, kuunnella vaihteeksi muita. Olla hoputtamatta tätä vaihetta karkuun, ennemminkin ihmetellä ja kuulostella. Ojentaa kättä ja kysyä nimeä, ehkä pyytää viivähtämään koko kevääksi, ehkä vain hetkeksi.

Mielessä on muun lisäksi myös te. Olette huippuja (tiedätte kyllä, just te kaik siellä! kiitos kun postitatte ja kyläilette ja kommentoitte ja ihan vaan luette älähtämättäkin). Kuulemiin ja käden heilautus!

hankea aina vaan

2011-02-24T20:45:00.000+02:00

Onneksi on sentään aurinko.
Kävin taas täällä, ja taas meni linssi huuruun (ja ulkona sitten kamera jäähän, auts).

tänä maanantaina, tässä kuussa

2011-02-21T17:28:00.006+02:00

Paljon tätä.

Heräsin puoli yhdeksältä. Join kahvia. Opiskelin. Lounastin. Asioin pankissa. Kävelin. Kokoustin. Kotiuduin.

Tänään vielä laulamaan. Tykkään Brahmsista. Tykkään Digestive-kekseistä ja teestä, ja kahvi maistuisi moneen otteeseen jos maha sen soisi. Soijamaidolla, isosta mukista. Saa olla korva, saa olla olematta. Yksi kuppi päivässä kuitenkin riittää. Pitää muistaa juoda myös tarpeeksi vettä.

Helmikuu on minulle joka vuosi vähän hankala. Olen väsyriepu, kaikesta kylmästä ja hopusta ja tulevan ajattelusta. Elämän suunnittelu yli vuodeksi eteenpäin vie tilaa päässä yllättävän paljon. On reittiasioita, raha-asioita, pakkausasioita, asioita kesää varten, asioita kaiken varalta. On tärkeitä asioita, ja vähemmän merkittäviä. Yritän etusijoittaa ne joilla on väliä, toisinaan onnistun, useimmiten en. Koitan pitää arjen keskiarvon kuitenkin plussalla, kohta on jo maaliskuu ja sitä seuraa aina vaan parempia kuten huhti- ja toukosellainen.

Ajatuksissa on ruuhkaa, mutta ollaan silti kuulolla aina silloin tällöin. Tykkään teistä, vaikka tänään ei olekaan ystävänpäivä (jonka muuten unohdin totaalisesti).

mitä löytyi?

2011-02-09T20:23:00.004+02:00

vanha halli, ties mitä virkaa toimittanut (täytyy ottaa selvää!), sen kellarissa monta nuhjuista soittotilaa, hylätty vessa, karkeaa betonia, laastijauhoa, paksu tomukerros, valittava peltiovi, umpipimeät portaat,

sitä löytyi!!

menen uudestaan toivottavasti vielä monesti, kaappaan kameran mukaan ja kuvaan lisää.

Ihan oli aarrepaikka, muiden mielestä varmaan rujo ja romu.

Kemi yöllä, Kemi päivällä

2011-02-07T10:28:00.005+02:00

Tykkäsin Kemistä.

Ihmisiä erityisen paljon bingossa ja kulttuuritalolla. Kirjaston kahvilan täti tarjoili useammanlaista teetä ja hyöri ympäriinsä suu käyden, ja Siwan kassakin katsoi silmiin niin kuin katsotaan tuttuja.

En nähnyt lumilinnaa, se oli vielä kiinni, mutta näin meren, se kylmäsi kasvoillakin.
Hämmästyin sitä kuinka pimeä tulee etuajassa ja lähtee myöhässä, ehkä se tekee Kemistä Suomen onnettomimman, en tiedä mikä muukaan, vai antaakohan kaupunki kaiken onnensa piipahtajille, niin ettei muille jää.

2011-02-05T10:52:00.005+02:00

Piti mennä kymmeneksi joogaan, mutta mieli ja iho kammosivat lunta liiaksi.
Itsensä siirtäminen yhtään mihinkään tulee tänään olemaan nihkeää, sen tietää jo nyt. Keho kaipaisi päivää viltin alla, mutta pää ei sitä sietäisi, turhautuisi verkkaisuuteen. Voi hyvinvoiintivaltion asukkaan ongelmia!

Mietin, kuinka monta edellisen kaltaista viikkoa onkaan tulossa, kuinka vähän näen tänä keväänä aurinkoa, ja kuinka silti aikomuksia jää muuttamatta tekemisiksi.

Mma Ramotswe sanoo että länsimaisen ihmisen kirous on murehtia asioita, jotka joka tapauksessa tulevat tapahtumaan, ajatteli niitä etukäteen tai ei. Pohdin, päteekö sama myös mukaviin asioihin, voiko niitä miettiä liikaa, niin että vääntyvät ajatellessa velvollisuuksiksi, kun vievät ryökäleet aikaa toisiltaan.

Nyt menen, tänään muutetaan muita.

Skotlannista, Glasgow 4

2011-02-01T21:37:00.002+02:00

Nyt on viimeiset! Erityismaininta pienelle teehuoneelle, jonne on hirvittävän hankalaa löytää, varsinkin kaatosateessa, mutta jonka kuistilla voi istua huovan sisässä ja kuvitella pystyvänsä elämään pelkällä hunaja-muskottiteellä ja kitaransoitolla.

oli aikas kiva matka, voisin mennä uudestaankin, kesällä ehkä kuitenkin ennemmin, ettei tarvisi vaan sisällä majailla.

Skotlannista, Glasgow 3

2011-01-31T21:18:00.000+02:00

Iltaelämää. Paikkoja, joissa musiikki soitetaan c-kasetilta ja ystävä syö huolella valmistettua hampurilaista, ei ole turha hoppu eikä villasukkia katsota kieroon.

Skotlannista, Edinburgh 2

2011-01-30T20:36:00.003+02:00

Kävelyä, skonsseja (tykkään kovasti! täytynee leipoa nyt Suomessakin joskus), lisää kävelyä, kaikuva kirkko, kauhukabinetti ja holvi jossa kummittelee (pelkäsin oikeasti, olen aika herkkahipiäinen pimeän ja tarinoiden suhteen). Edinburghin historia on yllättävän synkkä, astelimme kaduilla joilla ei paljoa naurettu keskiajalla. Onneksi nykyään vähän enemmän.

Kun jossain paikoissa ei olekaan internettiä

2011-01-24T19:11:00.004+02:00

Lähdin Kemiin harjoitteluun viikoksi. Hienosti ajattelin, että nytpäs on iltaisin aikaa jatkaa matkajorinoita. Tietokoneenkin raahasin mukanani.

Mutta ka, eihän Kemin väliaikaiskodissa olekaan langatonta yhteyttä! Tietokoneparivaljakon päällä on vain torjuva punainen rasti.
(nyt olen Oulussa asioimassa, kohta junalla takaisin)

Ollaan siis ilman. Aika vapauttavaa.
Ehkä en loppuviikon aikana avaakaan salaa kansliassa naamakirjaa, kuten tein tänään. Käveleskelen sen sijaan merenrannassa, viima on kova mutta onneksi on punainen villapipo. Näytän kameralle Kemiä, samalla voin vähän tutustua siihen, miten se toimiikaan, mitä kaikkia uusia nappeja sillä onkaan etumuksessaan.

Mieleen tulee runollisia ajatuksia, jotka sitten unohdan kun en kirjoita ylös, ja bussissa matkalla Ouluun mietin miten niiden unohtamisestakin saa niin kovin lyyrisen virkkeen (jonka myös unohdan, nukahdan ohimo vasten verhopidikettä ja herään kun kyltissä lukee Kalasatama, siellä pitäisi joskus käymän)

Nyt taas matkaan, kuurapuut ja keskustan suuri lumiukko odottavat ihmettelijäänsä!

Skotlannista, Edinburgh 1

2011-01-21T11:23:00.004+02:00

Käytiin päiväkseltään Edinburghissa. Matkalla tunsin auringon bussin ikkunan läpi, lämpö meni villanutun ja housun läpi ja vaivutti uneliaaseen kuvitelmaan keväästä ja luokkaretkistä joskus ala-asteella.

Kaupunki oli tuimempi kuin Glasgow, kuin vanha aatelinen, oman arvonsa ja kauneutensa tietävä. Kävelimme uudesta vanhaan päin iltapäivän edetessä ja yritimme pysyä hyisillä mukulakivillä pystyssä.
Poikkesimme useaan kahvilaan hämmentämään jakkunaisia käytännöllisillä housuillamme (alkuperäinen suunnitelma oli kiivetä Arthur's seatille, mutta luminen sää esti moisen). Olo oli kahvista hilpeä, ja maisemat kauniimmat kuin myynnissä olleissa turistikorteissa.

Skotlannista, Glasgow 2

2011-01-19T20:03:00.001+02:00

Sikin sokin, edes ja takaisin. Vähän niin kuin nämä kuvat.

Kuljin melkoisen osan ajastani ystävän mukana arkkitehtien ryhmätöissä mittaamassa mäkiä (osasin vielä vähän geometriaa!) ja luennoilla katsomassa poikittaisleikkauksia (ymmärrykseni loppui niihin).

Toiseksi suurimaan ajan vietin ystävän asunnolla hytisten peiton alla villasukat jalassa. Kummaa, miten sisällä voi palella enemmän kuin ulkona. Kankku jäätyi kiinni vessanpöntön reunukseen ja kokolattiamattokin oli viileän villainen. Seura oli onneksi valveutunutta ja auttoi minua kerrospukeutumaan yöksi.

Onneksi taideopiskelijoiden kahvilassa tarjottiin kuumaa soppaa joka päivä ja muuntui torstai-iltaisin klubiksi jolla ei kelään ollut liian vilpoista.

Skotlannista, Glasgow 1

2011-01-18T19:25:00.005+02:00

Joutenoloni huipentui Brittein saarilla vierailuun, ja olihan siellä mukavaa!
Kyläilin vanhan ystävän luona ja kävelin pois joulun makoilemisessa kertyneen ylimääräisen tarmon. Reissu tuli tarpeeseen, pää tuntui tilavalta tammikuun hurjaan kiireeseen palatessa. En kyllä olisi jaksanutkaan olla enempää matkalla, jatkuvasti uuden keskellä ja itseni kanssa keskenäni..

Huomaan jälkeenpäin että olen kuvannut paljon siluetteja, rakennuksia ja pintoja. Tuntuu vähän vieraalta tämä kaikki graafisuus, mutta ehkä Glasgow oli sitä - savupiippunäkymiä vastavaloon, tiiltä ja asfalttia (ja tietysti teetä).

12 kuukautta, 12 paikkaa

2011-01-04T10:31:00.000+02:00

1. Goa, Intia: ihmettelyä
2. musiikkikeskus: monta tuntia laulua
3. San Diego, Kalifornia: merta
4. bändipaikka: korvatulppahetkiä
5. Ainolan puisto: tenttiinlukua
6. Skeppsbron, Stockholm: musik, mys, bröllopsnyheter
7. Djurgården, Stockholm: sol, svaner, båtar
8. Spårvagnar: nåt som vi borde ha gjort tidigare..
9. kotipihan takainen metsä: jokasyksyisiä vierailuita
10. ystävän mökki Etelä-Suomessa: kahvia ja vaahteranlehtiä
11. oma huone: uudet talvivalot
12. Hirvensalmi: naparetkeilyä

Niin paljon uutta ettei koskaan aiemmin. Olen kauhean kiitollinen kaikesta, hankalasta ja kuormittavasta, kepeästä ja letkeästä, pakahduttavasta ja hykerryttävästä. Haluaisin sanoa, että olen oppinut paljon, mutta varmasti myös unohtanut vähintään saman verran.

Tyytyväisenä lähden tervehtämään ystävää kilttien maahan, olemaan kiltisti itselle ja muille. Niin kuin blogeissakin ollaan. Tykkään kovasti siitä miten täällä paijataan toisia, niin että vaikka onkin uusi vuosi niin älkää liiaksi muuttuko! Suuri halaus teille kaikille.

Terveisiä Pietarista 4

2011-01-03T10:00:00.003+02:00

Suositeltavaa:

- pelmenit smetanalla, blinit kondensoidulla maidolla
- suolavettä kestävillä kengillä varustautuminen
- Vasilin saaren kauppahalli
- metro
- Mondon Pietari-opas (näppäristä näppärin)
- yleinen sauna (ota mukaan venäjää osaava tulkki)
- Allegro-juna, matkaan meni Kouvolasta pari tuntia

Suosittelisin myös siviilitaksia, mutta koska niiden joukko on kovin kirjava, ei sitä ehkä voi tehdä. Kaksi kertaa hyppäsimme paikallisten, sivutyönään ihmisiä kyyditsevien kyytiin, ja molemmilla kerroilla pääsimme ehjinä ja huokeasti perille.

Filmille ei tallentunut tämän enempää julkaistavaksi sopivia otoksia. Silti vanhalla kameralla kuvaaminen oli mainio päätös, jota en harmitellut kertaakaan vaikka pelkäsin niin käyvän. Nyt Pietari ja ystävät ilmehtivät minulle albumista ties kuinka pitkään, ilman pelkoa bittiavaruuteen hukkumisesta. Kiitos kommenteista, tuotte paljon hyvää mieltä käydessänne! :)

Terveisiä Pietarista 3

2011-01-01T17:57:00.004+02:00

Vedenvihreää ja montaa sinistä koko kaupunki täynnä, ja lämmintä ruskeaa, ja haaleaa beigeä! Lisäksi venäläisiä jouluvaloja, joiden kuvailemiseen suomen kielessä ei edes ole tarpeeksi prameita ja ylilyöviä sanoja.

Kuvat Eremitaasista, poliittisen historian museosta ja suuren kirjakaupan yläkerran kahvilasta.

Eremitaasin puulattioita ja sisustusosaa olisi nyt täälläkin näytillä, jos en noudattaisi kamerakieltoja niin orjallisesti ja liioitellen (ilmeisesti vain maalausten kuvaus oli kielletty, jos sekään). Harmi, mutta onneksi on sata kuvaa joissa ystävät kahvittelevat tai kävelevät!

Kaikkea toivomaanne ja jotain yllätyksiäkin alkaneelle vuodelle!

Terveisiä Pietarista 2

2010-12-31T11:38:00.007+02:00

Lunta!

....hiutaleita. .. ..

... .. ...huituloi. . . .

. . taivaalta

.. . . koko . ....

... . . ..reissun..

..ajan. ..... . .. .

(paitsi yhtenä iltapäivänä).

Ei haitannut!
Kahlasimme urhoollisesti sohjossa, eksyimme pulkkamäkeen ja löysimme talvisalaisuuksia. Hukkaan joutuessa bongasimme toisemme mainiosti vilinästä tupsupipojen avulla (muilla oli ihan oikeasti turkislakit).

Hangen alla uinui jokin, kaupunki tuntui vaimennetulta.
Talvi tuntui juuri oikealta ajalta matkustaa tässä mielentilassa. Kesäinen Pietari olisi tullut liian iholle, vaatinut tuntemaan vahvemmin, talvisena se otti mukaansa lumipeiton alle, muttei silti päästänyt liian lähelle.

Kuvat Pietari-Paavalin linnoituksesta, jostain lähistön puistosta, joulumarkkinoilta ja taas puistosta (niitä lienee kesäisin useita keskustaa ympäröivillä alueilla).

Terveisiä Pietarista 1

2010-12-28T12:40:00.002+02:00

Kuvasin kaupunkia filmille, siksi tällainen kuvanlaatu.

Pietarissa nyt ensimmäistä kertaa käyneenä on pää edelleen vähän huttuinen.
Kuljimme melko usein silmät maahan kohdistettuina, sivukujat olivat paksun jään peitossa. Pääkatu Nevskiä suolattiin.
Nyt meilläkin on kengissämme muistona kauniit valkoiset rannut (miten pietarilaisilla ei ollut?).

Kuvat järjestyksessä hostellin ikkunasta, poliittisen historian museosta ja Pietari-Paavalin linnoituksesta.
Museoissa oli joka huoneessa vahdit, jotka opastivat innokkaasti venäjäksi. Kun kuulivat, ettemme puhu paikallista kieltä, yrittivät selittää saman hitaammin ja isompaan ääneen! Huvitus oli onneksi yleensä molemminpuolista.

Kieltä olisi ollut hyvä osata enemmänkin kuin kiitoksen ja heihein verran, mutta toisaalta harvoin pääsee olemaan yhtä ymmällään. Se saa tarkastelemaan asioita ympärillä toisin kuin tavallisesti, näkemään sanojen ohi.

Heilautan kättä!

2010-12-17T21:30:00.004+02:00

Eksyin ensin koulumaailmaan, sitten kerhopuuhasteluun ja tenttikirjojen syrjäsopukoihin. Lopulta nettikin sanoutui irti ja siirryin viettämään iltani nenä kiinni ystävien muuttolaatikoissa ja ihmissuhdekoukeroissa.

Nyt olen lomalla ja toivon katoavani sopivasti, niin ettei tarvitse vilkuilla puhelinta, kännykkää eikä posteja. Mukaani otan kolme ystävää, vanhan filmijärjestelmän ja kurkkupastilleja. Pietari-opas kulkee laukussa kynän ja paperin kanssa. Aion kävellä kengät länään, ostaa villahuivin ja olla hetken irti.

En ole hankkinut vielä kuin yhden joululahjan, ja jätin vahingossa pöydälle koristellut piparit, niin kiire oli lähteä livohkaan.

Pidän tästä tunteesta, siitä että voi mennä ja kääntää selän toviksi, ja sitten huomata miten hyvä onkaan jälleen palata. Monet teistä ovat olleet ajatuksissani usein, mutta suonette sen että heitän kaiken hetkeksi?
Ollaan pian taas kuulolla, en minä tätä kaikkea lopullisesti unohda!

Joki ja jää

2010-11-28T13:05:00.000+02:00

Mummi kävi joessa. Minä vartioin kameran kanssa rannassa ja ihmettelin marraskuun hiljaisuutta. Ei kuulunut muuta kuin linnut ja jääsohjon suhina ja kalske virrassa.
Autotie kulki kahdensadan metrin päästä, mieli kulki maailman laidalle ja olisi voinut jäädä sinne.

(keksin myös yhden syyn olla onnellinen talvesta - saadakseen hienon valon kuviin ei tarvitse herätä aamuneljältä.)

2010-11-26T20:57:00.006+02:00

Menin vielä unihiekkaisin silmin torstaiaamuna katsomaan, kun mummi ui joessa.
Itse palelin kameran kanssa rannalla, kylmä saapui ja jäi kerralla.

Kävelimme kuurapuiden alta mummin asuntoon, söimme oliivileipää ja mummi valmistautui päivätansseihin. Mummilla on tansseissa kovasti vientiä - mummin sanoin "On ne muut niin kertakaikkisen köpöjä, eihän niitä tohi katella ja kyllä mulla mennee niitten kanssa välillä hermot, että herrajjumala tämmöstäkö porukkaa muut tämän ikäset on..!" (mummi on ikäisekseen vetreä niin mieleltään kuin keholtaankin)

Minä jäin vielä hetkeksi keskenäni asuntoon, jonne voisin jäädä moneksi päiväksikin yksin.
Siellä oli edelleen lapsuuden lempikilpikonna ja sata lasipurkkia, hammastikkumies ja monta aloitettua kudinta.

Yksi lempiasioistani on tutkia muiden ihmisten elämän jälkiä silloin kun olen yksin kylässä (mutta älkää käsittäkö väärin! En urki, avaa komeroita tai kaivele salaisuuksia. Saatan toki avata hajuvesipullon ja nuuhkaista, tai sivellä plyysityynyn pintaa.)

Nautin siitä tunteesta kun jonkun toisen elämä tulee niin iholle, kun asunto on muista tyhjä ja sillä on aikaa vain minulle. Pidän kovasti myös siitä, miten eri tavarat ja niiden asettelu, sekasotku tai siisteys ja tärkeysjärjestyksessä esille asettelu heijastavat kokonaisuutena kuvan omistajastaan.

Toisaalta, on kamalaa jos asunto ei minusta tunnu samalta kuin sen asuja.

Perjantain pelastajat

2010-11-19T22:40:00.003+02:00

Pelastin pelastusarmeijan myymälästä essun, joka sittemmin pelasti minut.
Ulkona on niin himputin harmaata, että kaipaan jotain joka kirkuu väriä joka suuntaan.

Muuta hyvää - suutari korjasi neljät kenkäni ja armaan laukkuni kelpo hintaan.

Huomenna juhlin kuoron viiskymppisiä ja sunnuntaina työt kutsuvat. Ei siis olla jännän äärellä (kuten Twin Peaksissa, jösses!), mutta se ei haittaa.
Marraskuussa on hyvä pysytellä omilla turva-alueilla.

Viikonloppuja siis! Polttakaa tuikkuja.

2010-11-16T21:12:00.004+02:00

Tänään olisin halunnut olla sellainen tyttö, joka syö voileipää mökin rapulla ja nyppii salaa pullista rusinat.
Sillä on kaksi lettiä joista on tehty rinkilä, ja pisamia ympäri vuoden.

Se herää aamulla varhain (eikä torkuta kolmea tuntia), ja on ajoissa, joskin vähän viime hetkellä, sovituissa tapaamisissa (sen sijaan että saapuisi kohteeseen x hikipäissään ja ajatukset levinneinä). Vaikka ei sen kohdalla voi puhua tapaamisista, tai sopimisesta (tai jatkuvasta tunteesta että ei ole muistanut merkitä kalenteriin kaikkea), vaan hetken mielijohteesta, intuitiosta ja oikeasta ajasta ja paikasta.
Paikan tai ajan ollessa väärä sekin annetaan anteeksi, onhan kyseessä se tyttö, joka pitää kanelista ja kaardemummasta ja joka on vähän hupsu ja homssantuu.

Sekin miettii Sambiaa ja pieniä siilejä ja puiden silmuja röntgenluennolla, mutta kuuntelee silti oikeissa kohdissa ja oppii ne seikat, joilla on väliä (eikä kysyttäessä sano poikkeuksellisen verekkääksi keuhkoa, jota ei ole koska se on poistettu).

Sen ei tarvitse pyöräillä eikä miettiä tuulenpitävyyttä, ja siksi sillä on yllä villanuttu ja säärystimet ja sille ominaista vähän luisevien polvien lisäksi on niin kapeat pohkeet, että saappaisiin mahtuu kahden eripariset villasukat (ainaisen kenkien jalkaan suostuttelun sijaan).

Sekin jättää illan kuntosalikäynnin väliin (tosin sen kunto ei kärsisi), napottaa sohvalla muki kädessä ja katsoo monta jaksoa Twin Peaksia.
Sitten sekin leipoo huomisille teevieraille tädin reseptillä banaanileipää, johon tulee myös vähän kanelia ja kaardemummaa, koska niistä se pitää. Niistä ja nuoresta lumesta ja steariinista ja hiuspampuloista ja potkukelkkailusta.

P.S. Se ei ehkä lukisi, mutta minä luen aina kun pää jaksaa. Leena Krohnin Unelmakuolemaa ja Outi Parikan Äiti-Venäjän aapista.
Hitaasti ja vähän epävarmasti, epäsäännnöllisesti, mutta hyviä ovat, molemmat!

Päistä

2010-11-12T10:46:00.004+02:00

Yksi syy lisää olla tyytyväinen,
vuoden päivät perässäni raahautunut ikävä kouluasia on viimeinkin (!) poissa mielestä.
Heitin eilen sen kunniaksi monta mielikuvituskuperkeikkaa. Ehkä vähän itkeä tirautinkin helpotuksesta ja yllätyksestä.

Tällä viikolla olen muutenkin kokenut olevani vähemmän väärässä paikassa, puuhissa alka jo olla aavistus oikeasta työstä.
Kädetkin pääsevät oppimaan.

Pitäisi vielä hetkeksi syventyä munuaisiin. Ennemmin olisin kuitenkin taas punapää kuin pissapää (tukka, hiukset, hapset kaipaisivat uutta väriä). Ja on myös hyvä päästä eroon rästiasioista, ehe. Pääasioita tänään siis. Päätöksiä myös.

Ja kelpaisi hurjapää, puhuva pää tai Järvenpääkin. Sinne en kuitenkaan mene, vaan jonnekin ihan muualle. Käykää tekin edes vähän uudessa paikassa!

sitä aikaa

2010-11-08T10:09:00.003+02:00

Olen elänyt sitä aikaa, kun kaikki on hyvin mutta aikaa voisi venyttää. On jo marraskuu!

Hiljaisuuttani täällä voisi selittää monella tapaa. Kiire, väsy, hämärä, koira söi muistikortin ja niin edelleen. Tuntuu että pelkät sanat ovat jotenkin liian ohuita, niihin en saa elämää, vaikka tahtoisin kyllä oppia.

En ole kantanut kameraa mukanani, koska paikat joissa pyörimiseen käytän suurimman osan ajastani ovat vähän ankeita, enkä ole jaksanut nähdä niissä sitä somaa mitä tavallisesti yritän etsiä. Kauneutta on senkin edestä kuitenkin ollut monissa hetkissä, ihmisissä ja asioissa.

Olen oppinut monia asioita (ja unohtanut varmasti senkin edestä):

- ystävistäni pitäminen on enimmäkseen äärimmäisen helppoa, kun ovat niin suloisia
- hummuksen voi tehdä itse muutamassa minuutissa
- uusi joogamattoni tulee pestä pesukoneessa ennen käyttöä etteivät kädet luista
- viisumin saaminen Venäjälle ilman matkatoimiston apua voi onnistua ihan hyvin (koputan puuta)
- lonkkani eivät anna tarpeeksi periksi jotta saisin jalkani baletin viidenteen asentoon oikeaoppisesti (tämä ei kyllä rajoita harrastustani mitenkään, vaan on pikemminkin haaste
- osa minua ikävöi esiintymistä (ja toivottavasti pääsen keväällä lavalle)
- rasvapatin osaa poistaa potilaasta kuka tahansa täysjärkinen hyvässä ohjeistuksessa, mutta puhumista ihmiselle oikeilla sanoilla ei voi koskaan täysin oppia
- syksyisin olen helposti alakuloinen, mutta siitä huolimatta kovin onnellinen, ainakin tänä syksynä
- sopimaton valaistus ja puuhastelua rajoittava ahtaus tekevät minut levottomaksi, samoin kuin kupillinen kahvia tyhjään mahaan tai kaksi lounaan jälkeen

Viimeiseen kohtaan liittyen vetäisin äsken verhot kokonaan pois ikkunastani. Vaikka pidinkin niitä aina auki, niin ero entiseen on hämmentävän suuri. Huoneessani on valoa!

Tästä on hyvä jatkaa, olen kaivannut tänne kovin. Olen huomannut että sanat ovat tulossa takaisin, ja joudan jopa kuvaamaan, kivaa!

mennyttä

2010-09-25T17:47:00.003+03:00

Viikko sitten otettuja kuvia. Tänään huomasin että syksy on siirtynyt myöhäisempään vaiheeseen, siihen jossa asfaltti on kostea ja taivas helmenharmaa.

Ainakin hetkeksi.
Tiedä vaikka saisin vielä tehdä sen ruskaretken, jonka haluaisin.

Ja vaikka en saisi, en valita.
Nyt on oiva aika ajaa ystävien kanssa laina-Ladalla pitkin poikin, kirpputorilta toiselle, ja löytää itselle talveksi mummosaappaat ja opettajattaren villatakki. Keittää teetä teen perään ja kaivaa yläkaapista tuikut, ja viettää kotvan jos toisenkin kirjaston musiikkiosastolla.

Mietin äsken, että jos saisin valita, lähtisin nyt elokuviin tai avaisin jonkun ikkunalaudalla odottavista kirjoista enkä lukisi tentteihin vakavanvalkeista papereista. Mutta toisaalta tuntuu siltä että nyt on aika tehdä töitä, kaivaa kesän aikana hukkuneet sisunrippeet taas esiin ja hellittää sitten vasta myöhemmin.
Kuukauden päivät täytyy jaksaa jaksamisen perään, eikä se ehkä ole huono asia.

Suuntaan katseen toviksi siis muualle, mutta odotan jo paluuta.
Käyttäkää villasukkia ja sateenvarjoa! (ja kuunnelkaa tätä)

Voihan juku!

2010-09-22T22:53:00.006+03:00

Tätä lausetta ei ehkä muuten voi käyttää, mutta nyt voi. Löysin nimittäin kirpputorilta ihka oikean

k e l l o p e l i n

! ! !

hinta 3 euroa.

Voi juku! Tai jumpe! Tai jukra! Tai mitä näitä nyt on!

(suom. huom. olen onnellinen. olkaa tekin!)

kerrankin tein jonkun tällaisen!

2010-09-20T20:00:00.001+03:00

Kiitos, Sanna, vinkistä! Ideana on siis vastata kysymyksiin kirjahyllystä löytyvien opusten nimillä. Kopioikoon ken haluaa. Saman voisi kai tehdä myös cd-levyillä.

Oletko mies vai nainen?
- Peppi Pitkätossu

Kuvaile itseäsi.
- Oikukas tuuli

Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Tarina vailla loppua

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Tyttökerho

Mihin haluaisit matkustaa?
- Tiitiäisen satupuu

Mikä on lempivärisi?
- Sea of Poppies

Mitä olet opiskellut?
- Unelmakuolema

Millainen parisuhteesi on?
- Viimevuotiset ystävämme

Miten haluaisit kuolla?
- Matkalla Babadagiin

Ja, onhan mun pakko vääntää tästäkin tämmöinen versio.

Oletko mies vai nainen?
- Middlesex

Kuvaile itseäsi.
- Kapteeni kalsari seikkailee

Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Fysiologian harjoitustyöt

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Georgia, Armenia & Azerbaidzan

Mihin haluaisit matkustaa?
- Luutarha

Mikä on lempivärisi?
- Klassikko

Mitä olet opiskellut?
- Hyvästi, Aapiskukko!

Millainen parisuhteesi on?
- Saako tälle edes nauraa? (meinasin laittaa Täti Vihreä, täti Ruskea ja täti Sinipunainen, mutta en nyt kuitenkaan)

Miten haluaisit kuolla?
- Vaarallinen juhannus...

Tässä oli myös viimeiset patsaskuvat tällä erää.
Kiitos kommenteistanne näihin, hienoa kuulla että ilo on levinnyt. Toivottavasti tästä tulee perinne!

Piti luopua

2010-09-19T16:47:00.005+03:00

viikonlopun suunnitelmista.

Tuli nuhakuumeyskätauti, ei hellittänyt. Nyt jo sentään pikkuhiljaa.
Tarkoituksena oli mennä esimerkiksi tänne, mutta myös kouluttautumaan, jakaamaan ajatuksia, valvomaan yöhön ja visioimaan.

Ei sitten, sanoin peilille, punaisille nenänpielille.

Yhtenä päivänä nukuin ja katsoin elokuvia,
toisena havahduin monta kertaa hyvään oloon, sellaiseen että päähän tulee tilaa ja ajatukset ovat ryhdikkäitä, ihmiset tuntuvat suloisilta ja ihan meinaa pakahtua.

Järjestin tulevaa elämää mielessäni, kävelin talon ympäri ja kuvasin. Sain pienen yövieraan etelästä, paistoin aamulla vohveleita kahteen otteeseen ja pidin kommuuniystäville tietovisaa.

Ajattelin että vaikka olisi ollut hyvä mennä ja lähteä, oli myös hyvä jäädä.

Voisin viettää enemmänkin vähän väljempää eloa.

hahmottelu

2010-09-15T19:45:00.002+03:00

Pitäisi punoa juonia.

Toistaiseksi kaikki on vielä ohuen verhon takana, enkä oikein tiedä miten päin sinne kurkkaisin, että näkisin sitä mitä haluaisin.

Ajattelu kahden päivän, saati sitten vuoden päähän saa mielen tuntumaan kumman hataralta, liian moneen suuntaan jakautuneelta. Tarvisin paperin, johon ajatukset piirtyisivät itsestään, ennen kuin ne ehtivät karata uusien tieltä, ja mielellään vielä niin että mahtuisivat samalle arkille.

Olen niitä jotka eivät haluaisi sulkea ainuttakaan ovea, niitä jotka ymmärtävät kyllä että niin kuuluu joskus tehdä, mutta silti päätöshetkellä eivät osaa, ja pelkäävät että jäävät tuulikaappiin seisomaan.

Pitäisi myös parantua, tahdon viikonlopuksi Tampereelle.

p.s. Kyllä kaikki on silti hyvin. Syksy on niin haikeankaunis, huomenna kuvaan sitä. Ja juon kuppikaupalla teetä.

tarvelista syyskuulle II

2010-09-13T22:36:00.005+03:00

Viime vuonna tarvitsin näitä asioita.

Hankin muistitikun ja kannattikin. Onhan se kätevä. Liian pieni vaan, pelkään hukkaavani

Sängynaluslaatikosta tursuu lakanoita. Niitä tarvitsisin vähemmän (mutta mistä luopua?)

Reseptit on sijoitettu kansioon, käytäntö osoittautunut hyväksi

Neuletakki löytyi Kaliforniasta, on jo aika hiuti, olen pitänyt huolella ja pelännyt jo valmiiksi
tiensä päähän tuloa

Muumimuki tuli taloon syntymäpäivälahjana lähes vuosi sitten

Kuvastakin näkyy että tarvitsisin edelleen niitä sukkahousuja.
Ruskeita ja mustia jo ostinkin, mutta onko pakko niitä läpinäkyviä?
Eivät ole koskaan oikean väriset, enkä halua että koipeni muistuttavat kamelia tai hiekkaa. Miksei voisi olla värinä vaikka samantien rehellisesti Pirkko-mummon puuterinväriset alushousut?

Hehe. Ehehe. Väsy on, kohta petiin!

Ja se kyky olla aikaansaava... ehkä on vain hyväksyttävä että toimin jaksoittain, pysähdellen, pyrähdyksittäin. Kunhan en olisi itselleni pinnallisesti liian armollinen ja sisältä sitäkin syyllistävämpi.

Uutta listaa:

-kirpparipöytä
-hurja määrä rahaa kenkäparien suutarilla korjauttamista varten
-lisää ruusunmarjateetä
-aikaa syysretkille
-hyvän myssyohjeen
-ohuita, mustia nilkkasukkia. Samanlaista materiaalia kuin legginsit. Ei tunnu löytyvän.

Mitä sinä tarvitsisit?

2010-09-07T19:53:00.002+03:00

Malla, Sanna ja minä kokoonnuimme taas vaihtamaan kuulumiset. Vein tuliaisiksi kaltoin kohdellun ja kaiketi sen vuoksi kapinaan nousseen ja veteläksi valahtaneen piiraan. Kelpasi kuitenkin syötäväksi!

Sain vinkin salapaikasta, mahan täyteen huolella tehtyä ruokaa, silmille annoksen kauneutta (kuinka somasti Malla onkaan sovittanut asuntonsa sävyt yhteen!), mielelle paljon uutta ajateltavaa ja monia pitkään käyttämättä olleita tunteita, ja korville kuultavaksi hyvin lausuttuja sanoja.

Kuten aina ennenkin, olen taas täynnä arvokkaita asioita. Kiitos siitä te molemmat ihanat!

Tänään kirjastosta

2010-09-06T23:01:00.003+03:00

tarttui mukaan

-Mondon Pietari-matkaopas
-kaksi Lonely Planetia - Kanada ja Georgia, Armenia & Azerbaidzan
-Andrzej Stasiukin Matkalla Babadagiin (kertomus matkasta Itä-Euroopan syrjäseutujen halki)
-Outi Parikan Äiti-Venäjän aapinen
-Milos Formanin tsekkoslovakiassa ohjattu elokuva Palaa, palaa!

Itä on jostain syystä pompannut tietoisuuteen ihan yhtäkkiä.
Hirveä halu päästä näkemään jotain, mikä tähän asti on tuntunut samalta kuin kerrosnaapurit talossamme - ovat siellä mutta tietty etäisyys on aina ollut selviö, kaksi vierekkäistä elämää ja maailmaa on mennyt toistensa ohi ja kaukaa.

Nyt aloin miettiä josko pitäisi tutustua idän jälkeen myös niihin naapureihin. Ovat intialaisia tai ainakin sieltä lähistöltä, ja laittavat joka ilta yhdentoista maissa tyrmäävän hyväntuoksuista ruokaa.

P.S. Tuo Kanada-opas ei kyllä liity mitenkään tähän aiheeseen.

jepjep!

2010-09-02T16:46:00.004+03:00

Tänään olen hyvin.

Olen kamerakerhon perustaja, kevyttukkaisempi, hiukan kahvihuuruinen.

Tätä löytyi eilen kirpputorilta viidelläkymmenellä sentillä kahdenkymmenen kappaleen verran, ja käytettynä ostettu (uusi olisi maksanut satasen...!) Nikonin laturi saapuu toivottavasti jo huomenna.
Putkeen menee, voisi melkein tokaista että pelottavankin kivuttomasti.
En kuitenkaan sano mitään, lähden legginsit sinkuen ensimmäistä kertaa aikuisbalettiin ja sen jälkeen vegaaniystävän luo syömään kakkua.

Tässä teille voimahyppyjä ja siirtolapuutarhan pörriäisiä!

helleillan lilla flicka

2010-08-28T09:22:00.006+03:00

Me olemme vähän tämmöisiä. Tai aika paljonkin, hammasystäväni ja minä. Kuvissa meillä on suut auki, kaupasta ostamme vesivärejä ja meloonin. Reiteiltämme on löytynyt jo ainakin neljät ostoskärryt, joille olemme tehneet seuraa.

kameran puutteessa

2010-08-27T18:48:00.003+03:00

saatte katsella vielä julkaisematta jääneitä Tukholman-otoksia.
Jatketaan kesää nyt sitten vaikka näin!

se menis ja se tulis

2010-08-23T11:28:00.004+03:00

Se suommettuis taas pikkuhiljaa, punnitsis hedelmät ruokakaupan vaa'alla ihan itte ja vaihtais kesähepenet käytännölliseen syystakkiin.

Se majottais kommuuniystävän kahdessa tyhjässä huoneessa kaunista, toheloa italialaista miestä ja Ruotsin-ajoilta tuttua hammasystävää. Se myös kestittäis montaa rakasta kyläilijää ja antais muiden tiskata kupit, mutta järjestelis sentään itse kaappeja kesätilasta arkikuntoon.

Se kuvais häissä, hiljentäis vahingossa kameran laturin ja siksipä ei kuvaiskaan niin paljon kuin mielis. Se myös korjais sen laturin tai ostais uuden, mutta sitä ennen sen pitäis odottaa valuuttaa ulkomailta. Siksi sillä ei ole myöskään pakastepusseja eikä kohta deodoranttiakaan, juustosta puhumattakaan.

Sitä vähän ärsyttäis, akut ja laturit ja Ruotsissa viipyilevät rahat ja kaikki, mutta sitten se muistais kaiken hurjan hyvän.

Se muistais leivotut täytetyt hillopullat, kielikukkaset, iltavalon, syyssateen, kahvihuoneen kuhinan ja torkut, kesän jäljet iholla, pikkuveljet ja ruisleivän.

Se muistais myös yhden matkan, monet autounet, kaksi ystävää etupenkillä, virkattuja kukkia, perillä hienon konsertin, yhden hienoimmista missä se on ollut. Sellaisen, joka saa sen taas muistamaan asioiden arvon, etuoikeudet ja vaikuttamisen mahdollisuuden. Se ottais huonoja kuvia huonolla kameralla muttei välittäis.

Sitten se matkustaisi likomärissä kengissä kotiin, samassa autossa, tällä kertaa kiireettä, imien itseensä sitä edellisen illan musiikin tuomaa levollista ja hyväntahtoista tunnelmaa, katsellen sumuisia peltoja ja painaen otsan lasiin ottaakseen sadannet nokoset villasukat paljaissa jaloissa.

mutta missä on bidee?

2010-07-18T22:58:00.001+03:00

Tämä on yksi lempinäkymistäni Tukholmassa. Metrolla tai kävellen, Kungsholmenin ja Vasastanin välisen veden ylitys on varsinkin iltaisin ihana.

Ihanaa on myös

-Second hand -liikkeet, kuten käyttövaatteita pursuava Emmaus ja utopistinen Beyond Retro

-metron toimivuus

-lauttaliikenne Djurgårdeniin

-se, että metrilakut ovat paksumpia ja parempia kuin Suomessa

-tummaksi paahdettu näkkileipä

-massiivinen määrä puistoja ja ulkotilaa - tukholmalaiset todella viettävät aikaa ulkona ja panostavat myös julkisten puistikkojen viihtyvyyteen

-Södermalmin kalliot, joilla istuessa minkäänlainen ilta ei mene hukkaan

-halvat mansikat

-tämä turkoosi keittiö, en vieläkään ole toipunut ihastuksesta

-Polarbröd

Kuitenkin kaipaan:

-sitä bideesuihkua

-useampia jäätelömakuja, täältä saa vain mehujäätä ja magnumia

-kunnollista ruisleipää

-Valion sokeroimattomia soppia

-kuivauskaappia

-suomalaisten vähän vähemmän takakireää asennetta - täällä kaikki on niin kontrolloitua

voisin oikeastaan vaahdota tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään. Kaikki täällä on niin hillittyä ja hallittua että välillä tukehduttaa. Pihat siistejä, talot vastarapattuja, tukka huolellisesti pörrötetyllä sykeröllä, kahvilat niin hemmetin mysig ja härlig, sääret karvattomia ja tasaisen ruskeita eikä kellään selluliittia, kaikki kävelevät korkokengillä vaivatta vuorokauden ympäri, kukaan ei riitele vaan asioista diskuteerataan. Erilaisuudelle ollaan avoimia kunhan se sopii tämän maan erilaisuusmuottiin, kunhan massasta erottuu korkeintaan itsevarmuutensa takia.

Tällainen homssantuu tuntee olevansa niin vääränlainen, ihan liian helposti julkisesti hyppimään innostuva ja kovaan ääneen puhuva ja tolppiin hajamielisyyttään törmäilevä.

Sitä alkaa tarkkailla itseään, väkisinkin peilata muihin.

Vaikkei halua olla samanlainen minifarkkusortsi ja löysä trikootoppi ja gladiaattorikorkosandaalivaaleanvaaleatukkahörhelö, vaan ennemminkin järkyttää koko sliipattua joukkoa pukeutumalla kalsareihin ja verkkatakkiin ja kiroilemalla suomeksi maanantaiaamupäivänä kännissä kuin käki, kukkuu kukkuu...!

...niin iskee hirveä epävarmuus.

Tyytyy katselemaan ikkunasta 190-senttistä ruskettunutta pariskuntaa, jolla on kaksi vaaleakiharaista nauravaa lasta ja piknik-kori, ja kaipaamaan mustikkametsää ja kumisaappaita, tuulipukupariskuntia ja lihapiirakkaa torilla.

hellepäiviä

2010-07-16T22:26:00.001+03:00

*

**

***

Säätiedotuskartta hohkaa punaisena jo kolmatta viikkoa. Hellevaatteet loppuvat kesken, täytyy hankkia uusia. Pussilakana on nihkeä aamuisin, työvaatteet tukalat, klubin tanssilattiasta puhumattakaan... mummot nuokkuvat rullatuoleissaan ja minä käännän kaihtimia kiinni, siirryn aamupuuron keitosta viilin tarjoiluun.

Mutta minä nautin!

nautin
nautin
nautin

leijun lämmössä, olen ihanan painava ja hidas rantailtapäivän jälkeen.
Iltaisin väreistä tulee taas tylpempiä ja täysiä, ja edelleen tarkenee teepaitasillaan.

Täksi päiväksi on luvattu ukkosta. Sekään ei haittaa.

Patsaat 2

2010-07-14T22:12:00.000+03:00

JIHUU!! Tämä on huisia! Tämä on tekotaidetta! Ja tämä on sopivasti noloa!

samanlaisia päiviä

2010-07-12T21:46:00.004+03:00

Täällä oleskellun ajan alku kului samaa tahtia kenkien kanssa.
Tutustuin kaupunkiin jalan, kiireettömänä ja vielä toistaiseksi lomalaisena.

Löysin hammasystävän kanssa monia paikkoja, kuten lintujen asuttaman aukion ja tämän levykauppa-teekahvilan (miten nimetä paikka, jossa tarjoillaan enimmäkseen teetä mutta joka ei ole tarpeeksi arvokas teehuoneeksi?). Sieltä sai ostaa levyn ja kupin teetä tai kahvia sadalla kruunulla.

Kamera lauloi, kaikki oli uutta. Valokuvissa on persikkaa ja okraa, tiilenpunaista ja haaleaa sinistä, kaikissa. Taloja eri kulmista. Kummaa, miten nopeasti tähänkin kauneuteen on turtunut. Enää en seisahdu jokaiseen porttikongiin, jalat vievät minut töihin tai töistä nopeinta reittiä kulkematta lähtöruudun kautta.

On tuttuudessa hyviäkin puolia. Osaan vaihtaa metroa, ottaa vaihtorahat hassusta koneesta, lukita oven ulkoapäin. Mutta jatkuvaa eksymistä ja oivaltamista, loputonta aikaa, on ikävä.

heinäkuun huikkaus!

2010-07-06T22:54:00.004+03:00

Huik huik, heikun keikun!

Täällä on ollut kuuma, helteinen, nihkeännahkea ja öisin leuto, leppeä ilma.
Se ilma on vetänyt minut ulos, saanut aikaan kone-elämän sivuuttamisen, aiheuttanut myös valuvaa nenää ja kutiavia silmiä, jotka eivät menoa kuitenkaan hidasta.

Voin hyvin.
Nukun hiukkasen liian vähän, syön hiukkasen liikaa jäätelöä ja jukurtti-kaneliomenia.

Käyn myös töissä.
Siellä haisee vaippa ja pehmeäksi keitetyt perunat, yksinäisyys ja odotus ja hämmennys ja arkeen leipääntyminen. On siellä myös hetkittäisiä hymyjä, kiitoksia, paljon vastaleivottua kakkua ja häivähdyksiä siitä millaisia lääkäreitä ja laivaston komentajia asukkaat ovat olleet.

Palaan kuvien ja tarinoiden kera, ihan varmasti!

Sitä ennen pitää kuitenkin kokea vielä vähän, nukkua hiukkasen ja hakea lisää jäätelöä kaupasta en jouda jäämään tähän nyt.

En kväll i Södermalm

2010-06-21T20:00:00.000+03:00

Hääpäivän jälkeen.
Värit olivat täynnä ja ihastuin tähän osaan kaupunkia - olkoonkin kuinka in tahansa.

Löysimme roskalavan, jossa mies mumisi ja viskoi tavaroita.
Pelastimme vihreän tuolin, valkoisia puisia jäi sinne vielä lukuisia.

terveisiä päältä paikan!

2010-06-20T13:07:00.008+03:00

Täällä on menoa ja veisua riittänyt jo parin viikon ajan. Lehtien kannet näyttävät mielestäni joka aamu samalta, aina on prinsessa, joskus myös Daaaniel.

Eilen söin maitokahvin vaahdon puulusikalla ja näin juhlavierasbussikuljetuksen glittermekkoisine mummoineen. Erilaiset ihot tuoksuivat ja haisivat Storkyrkanin ympäristön tungoksessa, josta loittonin suosiolla. Uuden kaupungin puolella seisoin postilaatikon päällä ja otin kuvan (bongaa hääpari!). Yleisön innostus johti tiikeri-ilmapallon karkuunlähtöön.

Vihkitoimituksen katsoin suurensuurelta ruudulta uusintana. Liikutuin ihan yllättäen, olin suhtautunut koko päivään jotenkin etäisesti. Häiden moniviikkoinen kohkaaminen kyllästytti, mutta kaksi onnellista toi hyvän mielen.

Ilta oli väsynyt ja kevyt samaan aikaan, monta sataa tuhatta ihmistä ylt'ympäriinsä vei voimat päivän kuluessa. Kävelimme laskevassa valossa Södemalmin kujilla ja mietimme mielissämme kuka mitäkin.

Viime yönä olin unessa niin rakastunut, täysin tunnistamattomaan. Menin kihloihin mutten muistanut mainita asiasta ystävilleni.

Kaupunkilehti jakoi vihreitä pahvikruunuja. Niitä vilisi juhlamenojen jälkeen kadunreunoilla. Yksi on nyt meillä turkoosissa keittiössä. On myös jotain muuta vihreää, josta myöhemmin...!

pohtimuksia:

-mitenhän takakireä itse iltajuhla oli? ja kärsisiköhän prinsessa edes moisesta jos onkin tottunut siihen pienestä pitäen, ehkä boheemius oliskin järkytys?

-käviköhän se vessassa, ja miten tuommoisen laahuksen kanssa sujui...

-kuinkahan moni paikalla ollut pari päätti kihlautua?

-mihin osan noihinkin humuihin menneistä rahoista olisi voinut käyttää, kuinka monta kaivoa niillä olisi saatu?

-miltähän Danielista tuntuu menettää sukunimi, passissa lukee vaan että prinssi Daniel of Sverige.

Patsaat

2010-06-18T15:20:00.000+03:00

Meillä on uusi harrastus. Eri kivaa on tämä! Eikä patsaat lopu kesken.

Mitä iloisinta perjantaita teille kaikille!

makunsa kullakin

2010-06-17T11:37:00.002+03:00

Hammasystävällä on Ikeasta löydetty kori, jota voi käyttää vaikka hattuna.

Meillä molemmilla on turkoosi keittiö, joka on vuokraemännän mielestä kauhea. Vi tycker att turkoosi on väreistä parhain, siihenhän voi yhdistää vaikka mitä muita sävyjä! Ja tuon hatun.

Kävimme vuokraemännän puolesta hoitamassa ostoksia, ja kävi selväksi hyvin äkkiä mikseivät keittiön seinät miellytä - kaikki hankkimamme tavara oli mustaa, valkoista, harmaata tai beigeä. Hyvin simppeliä, hyvin käytännöllistä ja neutraalia. Kyllähän sen ymmärtää, itse vaan valitsisimme toisin. Juuri tämän sävyistä köökiä en itsekään hommaisi omaan asuntoon pidemmäksi aikaa, mutta kesällä se on vallan hurmaava.

Onneksi voimme olla salaa radikaaleja - teipata seinille värejä ja ripustaa esille mekkoja.

fina fisken!

2010-06-15T11:09:00.004+03:00

Kuvat ovat yhtälailla sillisalaattia kuin nämä kolme päivääkin ovat olleet.
Rientoa paikasta toiseen on riittänyt. Hammasystävä ja minä, meillä on hauskaa! Kävelemme paljon, puhumme paljon ja keittelemme paljon teetä.

Päätin jo ennen lähtöäni että englantia en puhu. Vietin viikonlopun kielikurssilla muistia kaivellen.
Yritys ymmärtää paikallisten puhetta on kova, tulos hieman heikompi... On niin helppoa tuomita ihmiset, jotka eivät edes yritä puhua maan kieltä, kunnes menee itse tiskille esimerkiksi kysymään kameran varaosista. Puna nousee poskille yllättävän nopsaan. Vaikka kuinka harjoittelisi etukäteen fraaseja ja ruotsin kieli soljuisi sujuvasti, tositilanteessa jäädyn vielä helposti.

Kanssapuhujat ovat kuitenkin olleet äärimmäisen ymmärtäväisiä, ainakin tähän asti. Yhdesti vain olen ollut hammasystävän kanssa "med honom" enkä "med henne". Eikä ystävä tuntunut onneksi loukkaantuvan.

Kuvatonna, jälleen

2010-06-07T21:46:00.003+03:00

Kamera palasi huollosta nuortuneena.

Äiti sanoi ettei kannata pakata montaa pientä laukkua, riski unohtaa jokin niistä johonkin kasvaa. Minä sanoin että höpsistä.

Viiden minuutin päästä juna-asemalla huomasin unohtaneeni kameralaukun asuntoon. Aikaa ei ollut, eikä sen puoleen avaintakaan (jäi kesäksi alivuokralaiselle). Meinasi päästä itku, en tahdo olla kamerattomana koko kesää Tukholmassa!

Onneksi naapuriystävä oli vielä tienoolla, haki kameran vara-avaimella ja pisti postiin.

Nyt odottelen Helsingissä tädin luona pakettia. Huomenna sen on määrä saapua. Yhden yön päästä saan myös avaimeni Ruotsin-asuntoon, ja hammasystävän sisko tuo minulle tällaisen aparaatin .

Kahden verran kuvauskoneita siis, olen iloinen ja innokas!

Matalapaine

2010-06-03T17:03:00.003+03:00

eilen oli vielä kuulasta, tänään taivas on alhaalla ja tumma. Ukkostaa. Vetää mielenkin vähän painavaksi, hitaasti liikkuvaksi.

Kuljen tyhjissä ja hämärissä huoneissa niinkuin hidastetussa filmissä, koti on kuin muumitalo talvella, asukkaat vain nukkuvat muualla. En hoksaa että lampun voi laittaa päälle.

Teen pastakastiketta, holvaan siihen vahingossa puoli purkkia basilikaa. Ei ollutkaan sirotinosaa siinä purkissa. Pesen marimekon pallopaidan pallot haalean violeteiksi, en tiedä viihtyvätkö noin päälläni, ehkä väri kaikkoaa ensi pesussa. Ostan kauniin mekon mutten löydä siihen sopivaa lämmikettä, päätän palauttaa. Luulen hukanneeni avaimen, poimin mukaan pöydältä varasellaisen. Varsinainen vara-avain löytyy kuitenkin, se on unohdettu takin taskuun.

Kaipaan kameraani, pokkarilla kohisee.

Nyt on sellaista raskautta ilmassa josta oikeastaan salaa vähän pidän, sellaista koomista sentimentaalisuutta, lyhytsanaisuutta. Äsken luin loppuun Juha Itkosen mormoneista kertovan kirjan, sekin oli sopivan ankea tähän olotilaan.

Jotain iloistakin, löysin kirpputorilta kauniin, kämmenen sisään sopivan korun ja lusikoita, joita meillä on liian vähän.

Seuraavaksi panen teen tulemaan ja alan korjata vaatteita.

Tämmöstä oli!

2010-05-30T18:55:00.000+03:00

Ihan unohtui näyttää.

Näistä kuvista on vasta kolme viikkoa aikaa, jotenki ihan käsittämätöntä, mahottoman mahtavaa että lumi on jossain kesälomilla!

Kalajoella löydettiin salapaikkoja ja -kirjoituksia, pidetiin kissanpoikia kämmenellä, nähtiin Kokkolan grillikioskin vieressä uhkaava lokki ja ajettiin autolla, paljon. Juotiin taukokahvia ja vietiin harjoittelupaikkaan pullaa.
Mennessä ja tullessa nukuttiin bussissa väsyä pois.

Niin, ja tärkein - ehkä myös opittiin jotain. Enemmänki olis voinu saada irti siitä, miksi meidät alunperin tuonne lähetettiin, mutta tapansa kullakin kunnalla.

tämä viikko

2010-05-28T14:12:00.000+03:00

Maanantai. Pidin kevään viimeiset pianotunnit. Allekirjoitin vuokrasopimuksen hammasystävän kanssa, meidät löytää kesällä täältä! Jännittää. Arvaatteko mikä paikka?

Tiistai. Kahvittelin hurjan mukavien tyttöjen kanssa. Kiitos Sanna ja Malla! Aina teitä nähdessä muistaa että on tässä maailmassa vielä jotain aitoa ja hyvää jäljelllä.

Keskiviikko. Ostin huuto.netistä vanhan neuvostokameran. Niskojani hierottiin auki ja päästä tuli ilmava. Väsytti. Menin petiin yhdeksältä.

Torstai. Kertasin aamulla tenttiin. Tein tentin. Täytin kirpputoripöydän. Olen pitkään tarvinnut sadetakkia, ja nyt sellainen tupsahti eteen. Ostin. Löysin myös kameralaukun, sekin tarpeeseen hankittu. Menin merenrantaan makaamaan nurmella ystävien kanssa, lomautumaan. Illalla myöhään katsoin kun kommuuniystävät pakkasivat elämäänsä, toinen kesäksi, toinen vuodeksi.

Perjantai. Hoidin paperihommia. Postitin kameran huoltoon ja nyt just tietenkin tekisi mieli kuvata. Kuva siis tällä kertaa vanhoista kansioista. Isän serkku tuomipuussa tasan vuosi sitten. Kaivoin komerosta vanhan filmijärjestelmän ja latasin siihen filmin. Kuvasin tyhjää olohuonetta, joka täyttyy uudelleen vasta syyskuussa. Täytin vauhdilla tyhjentynyttä kirppispöytää lisää. Söin hyvin.

Nyt lähden pesemään kylpyhuonetta, illalla ehkä elokuviin.

Hyvä viikko, loppua kohti selvästi paraneva.
Sellainen että paljon mukavia ja omasta onnekkuudesta muistuttavia asioita tapahtuu.

plan B

2010-05-23T13:05:00.007+03:00

Kun kuulee huonoja uutisia, haluaisi ottaa asian kylmänviileästi, viilipyttynä analysoida tilannetta objektiivisesti ja päätyä ratkaisuun joka osoittautuu loppupeleissä hyväksi, teräväksi ja marttaliittomaiseksi.

Mutta kun kuulee, että tärkeä tentti ei menekään läpi,

tulevaisuus on veitsenterällä!
en pääse uusintaankaan!
ja se toinenkin tentti luultavasti lentää epäonnistujien ö-mappiin!

säännöt on sääntöjä, pykälissä lukee:
ei
voi
mennä
kurssin mukana näkemään käytännön työtä ens syksynä!

jään johonki lukusalin nurkkaan ikuisesti uusimaan niitä kahta!
muut viipottaa johonki ja minä vaan elän perunoilla ja kaurapuurolla kun ei tukiakaan saa!

mutta entä jos tekis tutkimusta ton vuoden? sehän ei ois niin paha...

paitsi että olis, kamalaa, hirveää!

minulla on epäkelvot aivot tähän hommaan, aina sama juttu,
emminä koskaan onnistu,

emminä riitä!

painun jonnekin perähikiälle opiskelemaan kampaaja-lvi-asentajaksi ja teen töitä, teoriaelämä ei ole minua varten! ei voi tämmösen tollon käsiin uskoa kenenkään henkeä eikä terveyttä, haluan poispoispois, ehkä menenki vuodeksi Jemeniin, mutta millä rahalla? ei nyt saa edes töitä! hävettää, miten kaikki muut pärjää, miten ne paukuttaa tiedon päähän, millä välineellä, millä ajalla? sata huutomerkkiä! olis pitänyt sittenkin herätä aamuviideltä vielä kertaamaan, olis pitäny eristytyä kaikista ja omistautua tieteelle, edes viikoksi! mutta minähän yritin, kovasti, niin paljon kun jaksoin,

vai yritinkö? ehkä oonkin vaan

laiska, kurja vetelehtijä,

Kelan rahoilla reissaava turhanpäiväinen ja hedonistinen hölmö!

Hyi minua!

niin ja mitä oikein teen?!? joku kertokaa!

Sitten tajusin ottaa puhelimen käteen ja soittaa kommuuniystävälle, joka opiskelee vuotta ylemmällä kurssilla.

"Ei se oo niin justiinsa, sanot vaan että hoidat hommat kyllä syksyn mittaan kuntoon"

nolona myönnän. no sehän oli helppoa. mitä minä hermoilen?

kyllähän tämä tästä. Jemen olikin ehkä vähän korkealentoinen keksintö.

Tämän perjantai-lauantai -episodin jälkeen istuin keittiössä ja söin lempileivoksen, jota muut väittävät liian makeaksi. Opiskelin vähän. Omaksuinkin jotain. Ehkä en sentään ole ihan tampio.

kyllähän tämä tästä. nyt jo vähän naurattaa koko juttu.

hämmennyin itsekin omasta dramaattisuudestani. mutta hätä oli kyllä ihan oikea.

Mörön karkotusprojektista: seitsemän

2010-05-20T15:00:00.000+03:00

himalaiselta bongattu, häätöprosessiin just hyvä! Eli siis seitsemän hyvää asiaa.

1. Vilpittömyys, avoin ihastus, kehut jotka sanotaan ääneen ja joita tarkoitetaan
2. Pehmeiksi kuluneet yöpaidat, joissa on silmitön määrä reikiä mutta pysyvät vielä päällä (vanhin on ollut minulla siitä lähtien kun täytin viisi, silloin se ylettyi maahan asti, nyt peittää hädin tuskin kankut)
3. Monipäinen mieskuoro joka laulaa kevätlauluja torilla aivan samoin kuin sata vuotta sittenkin.
4. Falafelpyörykät. Niitä voi laittaa pitaleivän sisään ja painella puistoon lukemaan tenttiin.
5. Pisamat. Mullekin niitä tulee vasempaan poskeen kesäisin. Yritän kouluttaa oikeaa samanlaiseksi.
6. Afrikan tähti -pelissä jalokiven löytäminen (itse timangin löytö harmittaa, koska peli loppuu)
7. Saippuakuplat, en tunne ketään joka ei tykkäisi puhaltaa saippuakuplia. Otan niitä monesti rientoihin mukaan, yllätykseksi muille.

Nyt menen taas, olen kulkenut nenä kiinni kirjassa tämän viikon, ja kuljen seuraavankin.

Siitä huolimatta olo on keväästä ja kesästä täysi ja hyvällä tavalla voipunut. Tekisi mieli ajaa tänne, satumaisemiin vuorten väliin, ja jäädä joksikin aikaa.

tukkapaja

2010-05-16T23:31:00.003+03:00

Meistä tuli kandeja tänä lauantaina.
Mitään tutkintoa emme suorittaneet, mutta nyt saa nimilappuun kirjoittaa LK. Tuntuu aikas hurjalta!

Tykkään kovasti laittautua, mutta minusta panostus kaikenmaailman pukujuhliin on mennyt vähän överiksi. En vaan halua sijoittaa useita satoja euroja yksiin iltamiin (toki oma valmistuminen tai muu oikeasti merkittävä tapahtuma ansaitsee veroisensa puvun). Tämä juhla oli kyllä hieno, mutta isojen saavutusten juhlinnasta menee se tietty hohto, kun jokaisiin kissanristiäisiin pitäisi käydä kampaajalla. Siispä päätimmekin laittaa tukat itse, osalla oli itsetehty puku.

Tukkaa väännettiin ja naamaa puunattiin viiden tytön ja yhden seuralaispojan voimin, ilma oli lakasta raskas mutta tunnelma sitäkin kepeämpi! Ja olihan siinä tiettyä glamouria, arvokkuutta ja juhlan tuntua kun käveli tavallisena lauantaina keskustasta kemupaikalle (varsinkin kun otti kuvat mustavalkoisena, heh)
Hauskaakin oli, lähes kokonaisen vuorokauden verran!
Nyt vaan vähän heppostuttaa.

2010-05-13T23:11:00.000+03:00

Auringonlaskua ihaili ensin sisältä lukusalista, ja kun pyöräili kotiin, kummasteli kaikkea tilaa ymärillä.

Ai niin, viisari osoitti yhdeksää. En totu tähän valon määrään sitten millään!

Oli semmoinen ilta, että halusi poiketa hautausmaan kautta.
Taluttaa pyörää ja miettiä hautausmaa-asioita.

Sitä, kenen kaikkien tuttujen perheiden hautojen ohi kävelee.
Ja sitä, millaisen hautakiven sitä itse sitten joskus haluaa (tätä en ihan aina uskalla miettiä, ajatus omista hautajaisista tuntuu kuuluuvan vielä kauas, jonnekin sairaalanpetille tai pirtinnurkkaan).
Ihmetellä, miksi toiset muistetaan ja toiset unohtuvat.
Saavatko ilkeät ihmiset haudoille kukkia?
Miten käy hyvien mutta yksinäisten?

Äitini ostaa jouluisin aina yhden ylimääräisen hautakynttilän ja laskee sen jollekin orvonnäköiselle haudalle. Minusta siinä on jotain surullisen kaunista ja lohdullista.

Mörköjä

2010-05-11T22:46:00.002+03:00

Niitä tehdään kiltahuoneella sanomalehdestä ja kanaverkosta teatterijuttuja varten.
Lisäksi on

tenttimörköjä, jotka pelottelevat loppukeväisin joka vietävän viikko ja saavat aikaan sisätiloihin linnoittautumisen

juhlamörköjä, jotka piilottavat kaupoista kaikki kelvot kengät ja tekevät reiän jok'ikisiin sukkahousuihin, ja hellittävät kaamean otteensa ensi lauantaina klo 15.30

Anniinamörön poikanenkin on. Se kurkkasi tänä aamuna peilistä juurikasvuineen, uhkasi tartuttaa yleisnegatiivisen asenteen, tukkia korvat niin ettei ympärilläolijoita pysty kuuntelemaan. Mahankin sai kipristelemään, ja muistutti kaikesta minkä olisi voinut hoitaa paremmin.

Karkotuskuuri alkakoon! Möröt piiloon! Kiitos muistutuksesta mutta heihei! Hus!

Alan syödä oikeaa ruokaa enkä vain höttöä. Yritän muistaa kulkea silmät ja korvat auki ja aistia hyviä asioita. Ja värjään tukan.

Pyöriikö sinun nurkissasi mörköjä?

...mutta millaista on Kalajoella?

2010-05-02T21:59:00.005+03:00

Tältä näytti siirtolapuutarha viime maanantaina.
Kesä kuohuu maan alla, kohta tapahtuu!

Nytkin kyllä tapahtuu,

menen Kalajoelle!

Potilaan haastattelun opettelua,
kissanpoikia kouluystävän kotona,

ehkä myös sitä Kalajoen hiekat -laulua...

Iloista vappua!

2010-05-01T01:57:00.004+03:00

Kuvia selatessa tuli vastaan täysin valkoinen vahinkolaukaus. Käsittelyohjelmalla löysin kuitenkin ihmishahmoja. Ihan kuin aarteenetsintää! Pikkuhiljaa vitivalkeassa alkaa näkyä vivahteita ja lopulta henkilöiden aihioita.

En tiedä laisinkaan, missä tilanteessa kuva on napattu (toki voisin tarkistaa ajankohdan, mutta katoaako kaikki viehätys yllätyskuvasta silloin?).

Kuitenkin, tällä kuvalla haluan toivottaa kaikille ihan parasta vappua, sellaista kuin haluatte viettää!

Täällä on sadellut vuoroin räntää ja vettä, ja olemme eristäytyneet sisätiloihin. Minulle vappu on perinteisesti tuonut muistutuksen kesän keveydestä ja huolettomuudesta, mahdollisuuden nähdä monia kasvoja joita ei muuten näe.

Tänä vuonna on täytynyt tyytyä muuhun, talvimaiseen huoneisiin linnoittautumiseen. Käy se näinkin. On ollut aivan mukavaa.
Hulinoiden jälkeen tulen päivittämään blogia, syyön yöpalaksi pelkkiä nakkeja, koska unohdin ostaa perunasalaattia - lienekö sitä edes kaupoissa lakkoilun takia, sitä tiettyä jota haluaisin... juttelen vielä hetken ystäville ja sitten menen petiin.

Vapun päivänä pidän olohuoneessa sisätilapiknikin ja olen vaan.

Havaittavissa

2010-04-28T09:21:00.004+03:00

-tykästymistä bändijuttuihin, niiden parissa puuhaamista pitkästä aikaa, miten olinkaan unohtanut kaiken sen kivan?

-kreikkalaista jukurttia mansikkasopan kanssa, kreikkalaista jukurttia banaanin kanssa

-juoksutapahtumien ja vähemmistötapahtumien järjestämistä, sata kerrosvoileipää ja banaania

-kahvihetkiä yliopistolla, sen lukusaleissa ja teemapäivien lomassa

-kevään ensimmäiset jäätelötuuttit

-vappusoutua, vappubussia, vappusimaa, toisten vielä runsaampaa vappuhumua (kaikkeen rientoon ei voi osallistua, kouluakin on)

-kasupillin ja saippuakuplien ostoa. Tarvitsisin myös uudet aurinkolasit, mutten koskaan löydä sopivia

-ylipäätänsäkin aikataulutusta, suunnittelua, lomakkeita, asuntojen ja matkalippujen vertailemista, tavaroiden läpikäyminenkin on mielessä

...hoppua siis!

Palaan aina kun joudan. On jo kova ikävä takaisin, vaikka en muistakaan, milloin olisin viihtynyt näin hyvin. Kivaa tämä elo, ja kevään kohina!

loma-albumista VII: viimeiset

2010-04-18T20:38:00.004+03:00

Majakka, joka rakennettiin vahingossa lampun valon syövän sumun valtaamalle alueelle. Nousuvesiä ja laskuvesiä.
Pelikaaneja ja keltaisia kukkia.

Vuoria, aavikkoa ja lisää kukkia.
Viimein kaikkeen työntekoon väsähtänyt kameran akku, mistä seuraten

tuikean viileästä ja tuulisesta pienestä vuoristokaupungista,
omenapiirakkaleipomoista,
Los Angelesin yövaloista ja pikku-Koreasta,
Hollywoodin valkoisista kirjaimista ja valtavista taloista

ei ole kuvia.

Mutta silti, mikä reissu!

loma-albumista VI: puistoelämää

2010-04-15T23:04:00.008+03:00

Kävin puistossa kahdesti, ensin tädin kanssa, sitten yksin.
Mieletön paikka!

Kurkistin museoon jos toiseenkin, näin IMAX-elokuvan maapallon eri paikoista (hieno!)...

...ja sitten puhelimesta loppui akku.

Meinas vähän iskeä hätä kun ei oltu sovittu että mistä tutkimusmatkailija noudettaisiin, aika vaan. Eikä numeroa, mihin soittaa, ollut tietenkään muualla kuin puhelimessa.
Tuli aika tehdä tiedettä, empiiristä sellaista.

Nollahypoteesi: Ihmisillä on kyllä tätä kännykkämallia, mutta tuskin kukaan haluaa lainata omaansa ulkomaalaiselle.

Tulokset: Aika laajan väestöotannan perusteella kellään ei ollut kanssani samanmerkkistä puhelinta, eikä varsinkaan semmoista akkua joka sopisi omaani. Nollahypoteesia ei puolla myöskään se, että kaikki vaikuttivat yhteistyöhaluisilta. Mukavia kalifornialaisia.

Johtopäätökset: Viestintävälineistä ollaan nykyisin liian riippuvaisia. Kännykättömyys aiheuttaa huomattavaa frustraatiota ja anksiolyysia johtaen lopulta primitiivisten keinojen käyttöön eli näkyvällä ja tutulla paikalla hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa nököttämiseen. Havaittavissa saattaa joissain tapauksissa olla myös jonkinasteista, hetkittäistä vapauden ja lisääntyneen fragiliteetin tunnetta.

p.s. nyt on jo aika myöhäinen ilta. menen petiin.

p.p.s. Lisää puistoelämää täällä, sattumalta!

loma-albumista V

2010-04-14T23:29:00.002+03:00

Rantaan ja aaltojen äärelle palattiin vielä monesti.
Merestä ei saa tarpeekseen tuolla, sitä voisi ihmetellä vaikka kuinka kauan.

loma-albumista IV: kaupunkia

2010-04-13T23:52:00.001+03:00

Vanhemmissa osissa oli hotelleja, joissa kertoman mukaan kummittelee, nakkisäpyläkojuja ja koukerokatulamppuja. Tykkäsin!

loma-albumista III

2010-04-12T22:21:00.000+03:00

Autolla ajettiin kauppaan ja kahvilaan. Radiossa soi jatkuvasti tämä. Onko hitti jo Suomessakin? Oli minulle ihan vieras, nyttemmin muistuttaa lomasta, kepeästä tunnelmasta joka vallitsi meni minne hyvänsä.

loma-albumista II: merta, merta!

2010-04-11T20:00:00.000+03:00

Kuvitelkaa tähän vielä napakka tuuli ja se tietty levän, suolan ja veden haju.
Paljon hiekkaa ja lainelautoja, ahavoituneita laiturin lankkuja ja jatkuva kohina.

loma-albumista I

2010-04-11T00:10:00.006+03:00

Olen taas täällä!

Poskilla pisamia, aurinkolaseissa naarmuja, komeroissa suklaahippuja ja saippuaa.

Aikatauluihin takaisin oppimisessa vierähtänee vielä tovi, arki tuntuu kummalta, kuin olisi turistina omassa elämässään. Näinkö ne asiat tehtiinkin?

Suomen jäiset värit ja kenkien alla rahiseva sora tuntuvat hyvältä, erilaiselta, sopivan karulta ja askeettiselta - Kaliforniassa meneillään on vuoden vehrein kausi. Tienvieri kasvaa laventelia, lupiineja ja kymmeniä joita en osaa nimetä. Rosmariinin ja hiekkatomun tuoksu käväisee toisinaan ilmassa.

Olin Liisana ihmemantereella vajaat kolme viikkoa. Kummastelua ja irrallaan olon tunnetta on hyvä jatkaa vielä hetki täällä blogissa. Hyppää sinäkin kelkkaan!

p.s. Aniliinille lähetän ison hymyn ja kiitoksen tunnustuksesta. Eteenpäin se ei mene, kun on jo käynyt niin monella.

kurkistus

2010-03-25T04:53:00.004+02:00

En osannut päättää, mitä kertoisin. Tässä siis vähän kaikkea näiltä ensimmäisiltä päiviltä. Ehkä näytän tarkemmin kotiuduttuani, ajatusten tiivistyttyä. Jos alkaisin nyt valita kuvia,loppua ei luultavasti tulisi.

Sää lellii lomalaista, kuten myös sukulaisperhe. Serkkuseura on huisin virkistävää, samoin kuin tädinkin.

Olen ostanut etsimäni juhlamekon (itse asiassa kaksi), nauttinut vehreydestä ja meren äänestä (ja hyvästä ruuasta!), lukenut, haahuillut ja katsellut.
Toistellut sanoja soma ja hieno ja ihana kuulijoille varmaan kyllästymiseen asti.

P.S Sain tänään selville opasteesta, että täällä on myrkkyhämähäkkejä (ja kuulemma myös kalkkaroita, jännää!)

Kertomatta jäi,

2010-03-22T06:07:00.002+02:00

että lähdin reissuun.

Pakkasin torstai-iltana kestien jälkeen ja perjantaiaamuna riensin koneeseen. Helsinki-Kööpenhamina-Washington-Los Angeles. Ja autolla vielä eteenpäin.

Nyt olen täällä, ehjänä ja hyvissä käsissä! Viihdyn. Pitkästä aikaa on kuvausolo, Suomessa olen kulkenut viimeiset viikot laput silmillä ja pää tukossa koulu- ynnä muita juttuja.

Aikaerorasitusta on yllättävän vähän. Taidan silti mennä petiin. Öitä!

2010-03-17T18:23:00.006+02:00

Unelmaemäntä muistaa laittaa taikinan jo yöllä jääkaappiin kohoamaan ettei päivällä tule hoppu.

Tähän asti tehtävä suoritettu.

Kunnon talousihminen ei varmasti kuitenkaan unohda tarkistaa kaapin kanelitilannetta, mikäli suunnitelmana on korvapuustit, eikä myöskään risti hätäimprovisaation tulosta laiskurineidin mantelihässäkkäsattumapulliksi (tuottaa taatusti huonoa onnea) tai kohota pellillistä tuolilla.

Takuulla kaavaan ei kuuluu myöskään vieraille tarkoitettujen keksien hotkiminen (ja niiden tarjolle laiton unohtaminen...) tai hätäinen vieraiden vastaanotto keittiön ja olohuoneen väliä ravaten.

Tästä kaikesta huolimatta meillä oli hurjan kivaa!
Huomaavaiset ja ihanat tyttövieraat toivat mukanaan kukkia, muffinsseja ja napsuja (siis jukurttihedelmiä). Hössö emäntä nautti kovasti keskustelusta, näperryksestä ja söi itsensä tainnoksiin. Varmaan myös puhui ruoka suussa, kaikesta sukunimistä maailmanloppuun.

Kiitos vielä, Malla ja Sanna! Tavataanhan taas!

Kirjat vaihtoon

2010-03-09T10:53:00.004+02:00

Sain naamakirjan postilaatikkoon tällaisen viestin:

Hei!

Varmaankin hyllystäsi löytyy hyvä pokkari, josta tiedät, ettet lue
sitä enää. Miksi et lähettäisi sitä jollekin muulle? Samalla saisit itsellesi uusia kirjoja.

Lue lisää ja noudata ohjeita!

Jos et halua olla mukana tässä, ilmoita minulle pikaisesti, niin tiedän asiasta ja voin lähettää viestiä jollekin muulle. Jos et voi osallistua 2-10 päivän aikana, ilmoita asiasta minulle huomaavaisuudesta muita osallistujia kohtaan.

Lähetä pokkari alla olevan listan ensimmäiselle. Muokkaa sitten listaa: poista ensimmäinen nimi listalta ja siirrä toinen nimi ensimmäiseksi. Kirjoita oma nimesi ja osoitteesi listan kakkoseksi. Listalla kuuluu siis olla vain kaksi nimeä, ja sinun tarvitsee lähettää vain yksi kirja. Lähetä muokattu viesti edelleen kuudelle ystävällesi, jotka pitävät lukemisesta.

Sinun pitäisi saada 36 kirjaa. On hauska nähdä, mistä ne tulevat, ja minkälaisia kirjoja sinulle lähetetään. Harvoin kukaan katkaisee ketjua. Voit siis saada 36 kirjaa yhden jo maksamasi ja lukemasi kirjan hinnalla.

Mukavia lukuhetkiä!

(tässä kohti on kahden ihmisen osoitteet).

Minusta idea on mainio - saan uusia kirjoja (joita en välttämättä hoksaisi muuten lukea), ja hyllyssä makaavat opukset menevät kiertoon.
Itse lähetin Roald Dahlin novelleja samassa kaupungissa asuvalle.

Kuitenkin, helposti käy niin että viesti tavoittaa samassa piirissä pyöriskelevät ihmiset. Ajattelin laajentaa viestin levitystä muualle Suomeen, ja mietin, että olisko joku teistä kivoista kiinnostunut?

Laittakaapas sähköpostia osoitteeseen kauniitajat (ät) gmail.com, niin lähetän teille tuon kiertoviestin kokonaisena.

Pistetään pokkarit kiertoon!

Minäkö myöhässä?

2010-03-03T14:25:00.002+02:00

En koskaan!

tai no...

kuitenkin, tänään pistin eilen pakatut arpajaisvoitot postiin. Ovat siis pian perillä!

Muuten: täällä hautaudutaan kohta lumeen! Asumme puolennessa kerroksessa (muutama rappunen katutasosta), ja penkat varjostavat jo ikkunoita. Maanantaina aura-auto murjoi seinäämme ja tärähtely tuntui sohvalle asti.

pitkästä aikaa

2010-03-02T14:09:00.005+02:00

Kävin kirpputorilla, ja päätin esitellä löytöni, viime kerrasta on jo aikaa (vaikka mukaan on siinä välissä tarttunut ties mitä!)
Kannoin kotiin kaksi vanhaa Seuraa ja Ultra Bran levyn, jonka olen halunnut omaksi jo kauan.

Söin aamiaista pitkän kaavan mukaan kommuuniystävän syntymäpäivän kunniaksi.
Oli puhetta siitä, kuinka vanheneminen sinänsä ei hirvitä, vaan se, että ei koe sopivansa uuden iän muottiin: Jos otettaisiin satunnainen määrä kuvia ikäisistäni ihmisistä ja ne näytettäisiin minulle, arvelisin kuvien henkilöiden olevan itseäni reilusti vanhempia.
Tunne vaikuttaisi olevan monella samankaltainen.

Kaulassa oli tänään erään kouluystävän kirpputorikopasta pelastettu huivi, josta pidän, vaikken mitään muuta vaaleanturkoosia omistakaan.

Liivia taisi tästä jo mainitakin, ja huomaan itse nyt saman - pöytäkuvia joka postauksessa. Olohuone on se kommuunin valoisin paikka..!

Yöpöytäpaljastuksia

2010-02-27T10:36:00.003+02:00

Tänään yöpöytäni näytti tältä.

-tietokone
-lempimuki (vieläkin)
-hunaja-sitruuna-voidetta ja passionhedelmä-vartalovoita
-hammaslankaa (että muistaisin ennen nukkumaanmenoa)
-silmälasien puhdistusaine ja -liina (eilisen operaation jäljiltä)
-muistikortteja
-pahvinen rasia, näköjään tyhjä
-kokouksen esityslista
-isäni taannoin äidilleni Marokosta tuoma fatiman käsi -riipus
-kasa kirjoja ja lehtiä:
Intian Marie Claire, Joka kodin käsityökirja (korvaamaton!), matkapäiväkirja, tavallinen päiväkirja, pokkari, kirjaston novellikokoelma ja kaksi kertakäyttökameralla otettua valokuvaa viime kesältä.
-lääkekuuri
-kännykkä

Koska sama pöytä on sekä kirjoitus- että yöpöydän virassa, tavaraa kertyy aika äkkiä. Ja vaikka kuinka se olisi hienoa, en ole minimalisti, hamstraan kaikkea keoiksi, jotka sitten kerran kuussa raivaan siistimmiksi versioiksi. Myös tila on rajoite - kun muuttaa kaksiosta pieneen huoneeseen, ei lääniä vaini yksinkertaisesti ole samaa määrää.

Pöytäni on ikkunan edessä, ja tavaranpaljous jatkuu luontevasti ikkunalaudalle, jolla näyttäisi latureiden ja johtojen lisäksi olevan myös Mallan joulukortti ja yliopiston liikuntaohjelma. Ainakin.

Miltä sinun yöpöytäsi näyttää (siistimmältä, luulen)?

perjantaiaamu

2010-02-26T10:52:00.003+02:00

Kiinteistön sähköt katkaistiin klo 7.30-8.30 väliseksi ajaksi. Kannoin tuikkuja vessaan pesukoneen päälle ja oli kädetön olo. Virran palattua keitin teevettä ja paahdoin leipää. Luin eilisen ja tämänpäiväisen lehden.

Tämän viikon ajan luksusta on ollut vähän parempi ruoka. Ostin kipparia pitkästä aikaa, tuomaan potkua tasaiseen arkieloon. Eilen riehaannuin täysin ja ostin myös vaaleaa leipää sekä paprika-chili-tuorejuustoa.
Minusta on tullut tuhluri!

Erittäin Viralliset Arpomajaiset

2010-02-22T16:36:00.006+02:00

Arvonta suoritettiin Erittäin Virallisesti Myöhässä tänä aamuna,
Erittäin Virallisen siistissä (imuroitsin tänään) olohuoneessa.

Erittäin Virallisina Onnettarina toimineet kommuuniystävät nostivat Erittäin Virallisesta Arpomauurnasta Erittäin Virallisia Lappusia.

Voittajia ovat arvontaan halukkaista kommentit numero 14 ja 6 eli jos nyt oikein laskin

Tanjus ja
Annika

Koska olin vallan hyvällä päällä, päätin nostattaa vielä yhden Erittäin Virallisen Lappusen ja lähettää tälle voittajalle suitsukkeita. Arpaonni suosi numeroa 23:

Juana

Onnea! Pistäkääpä sähköpostia osoitteeseen kauniitajat (ät) gmail (piste) com ja pistän palkinnot postiin.

Niin, ja vähän epävirallisempi lämmin kiitos kaikille kommentin jättäneille, hauskaa nähdä ketä kaikkia täällä käykään!

tyhjä viikonloppu

2010-02-20T13:17:00.005+02:00

Vapaata, tai siis ei tarvitse lähteä mihinkään minne ei huvita.

Taidan pysytelläkin sisällä, ulkoilman hyinen olemus suorastaan velvoittaa siihen. Ehkä pysähdyn kuuntelemaan Putron sanoja. Tai ehkä tuijottelen aurinkoa, joka jo välillä osuu viistosti ikkunalaudoille. Kenties siivoan sähköpostiluukun, mutta vain kenties.

Torstai-iltaan mennessä

2010-02-18T19:44:00.004+02:00

Olen

-postittanut paketin
-värjännyt kommuuniystävän tukan
-tampannut mattoja (naapurit varmaankin katsoi säälien, en ole kovin voimakas...)
-edellisestä johtuen saanut käteeni rakon (pitäis varmaan tampata useammin)
-lomakuumeillut, pääsen kylään!
-viettänyt laskiaista
-lajitellut tärkeät paperit (inhokkihommani!)
-sairastanut ja jonottanut päivystyksessä (kaikki kuitenkin nyt jo hyvin)
-juonut paljon vettä suosikkikiposta
-yrittänyt ottaa kuvia veljen penkkaripäivänä, tuloksena muutama hassu alivalottunut otos ennen kuin rekka pyyhälsi vauhdilla ohi
-kuvannut muutenkin pitkästä aikaa

Luulin, etten ole saanut tällä viikolla mitään aikaan, mutta näköjään olenkin. Aika jännää!
Huomiseksi on luvattu pakkasta lähemmäs minus 30. Täytynee toppahousuilla.

Ja hei, muistakaa arvonta! Ihana nähdä, että teitä on näin monta!

Täällä arvotaan

2010-02-15T14:44:00.003+02:00

Intian-tuliaisia!

Ostin ayurvedisia (paikallinen lääkintämenetelmä, kai, en oikein ole perehtynyt asiaan) kasvonaamioita ja kuorintavoiteita.

Lisäksi kannoin mukanani Suomeen selkä vääränä suitsukkeita.

Koska en ole vielä koskaan pitänyt arpajaisia, ja aina olen halunnut, mutten saanut aikaan, niin olkoon tämä ensimmäinen kerta! Juhlistettakoon näin vaikka sitä, että olen ollut tasan kolme viikkoa koto-Suomessa, tai sitä, että tämä on 190. merkintä. Tai vaikka Sipin ja Sipon nimipäivää (en tunne yhtäkään kummankaan nimistä, hassua!)

Kaksi voittaa, toinen naamion ja toinen kuorinnan. Laitan mukaan myös suitsukkeita.

Itse Arvonta tapahtuu 21.2 SUNNUNTAINA klo 20.

Hip Hei!

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin kommenttilaatikkoon.
Kerro vaikka mistä pidit tässä päivässä, tai että tykkäätkö laskiaispullasta hillolla vaiko mantelimassalla, tai ihan mitä vaan!

Lykkyä tykö!

Ystävänpäivää!

2010-02-14T22:54:00.004+02:00

Toivon, että jokainen on siitä pitänyt. Itse olin kouluystävien kanssa pulkkailemassa (yhden liukurin voimin, kaksi sinista pulkkaani ovat hukkapiilossa!) ja sen jälkeen venymässä ja vanumassa täällä kommuunissa. On ihanaa, että näiden ihmisten kanssa voi oleilla kalsari-villasukka-collegepaitayhdistelmässä ja vatkata kermaa laskiaispulliin vuorotellen. Voi istua hiljaa tai puhua täysin päättömiä. Semmoisista ihmisistä minä pidän, aidoista ja oikeista. Niitä on suotu tähän vaiheeseen elämääni niin hurjan monta, ja aina jaksan ilahtua siitä.

En ole oikein kuvannut, mutta puuhannut ja mennyt ja ollut ja taas mennyt sitäkin enemmän. Kameran esiin ottaminen ja ympärilleen katselu vaatii aikaa ja rauhaa, kahta asiaa, joita ei ole viime viikkoina ollut, mutta joita toivottavasti on enemmän huomisesta lähtien. Hyvää ensi viikon alkua myös teille kaikille!

viimeiset Goalta (näitä tulikin runsaasti)

2010-02-11T23:03:00.001+02:00

Goalla, suurempia kaupunkeja kuten Panajia lukuunottamatta, ei asunut muita intialaisia kuin ne, jotka myivät turisteille tavaroita. Huiveja ja rumpuja.

Olimme vaan. Istuimme hiekalla, makasimme hiekalla, kävelimme hiekalla. Torkuimme hiekalla. Luimme hiekalla (minulla mukana Roald Dahlin novelleja, vitsit kun oli hyviä!)

Teimme myös tyhmyyksiä. Vuokrasimme kaksi skootteria, ja minä, jolla ei ole ajokorttia eikä kokemusta lähes minkäänlaisen menopelin ohjaamisesta, ajoin toista. Vasemmanpuoleisessa liikenteessä luovi kuitenkin aika hyvin, kun ei osannut liikennesääntöjä (silloin tilanteista selvisi parhaiten, turhia miettimättä. Muutenkin Intian liikenne on yllättävän leppoisaa ja joustavaa, vaikka ruuhkia onkin. Toisia väistetään kuuliaisesti.)

Näimme skootteriajelulla autioituneita rantoja, turistit ovat kaikonneet johonkin. Emme tiedä, minne. Kaikkialla oli ravintoloita enemmän kuin kysyntää, rantatuolit odottivat orpoina jotakuta istumaan, matkamuistopaidat viruivat henkareissa muodottomiksi.

Viimeisenä aamuna minä ja toinen jäljelläolevista matkaystävistä (yksi lensi Mumbaista Suomeen opiskelemaan) heräsimme aikaisin katsomaan auringonnousua. Oli kylmä, ja valo oli vaaleanpunaista. Näimme suurensuuren ravun ja letitin ystävän hiukset kalanruodolle.

Nyt päättyy matkajorinointi.
En oikein tiedä, mitä sanoa tai ajatella.
Tavallaan tämän sarjan lopetus sinetöi koko reissun, nyt jatkuu enää se unohtaminen, joka on alkanut jo aikaa sitten.
Pelkään etten ole kirjoittanut mitään tärkeää matkapäivyrin.
Pelkään myös, että totun liian helposti kaikkiin niihin asioihin, joihin minulla täällä Suomessa on oikeus, jotka ovat selviöitä.
Hävettää, etten jaksa kertoa kyseleville kuukaudestani, on niin vaikeaa päättää mistä aloittaa, mitä sanoa, kuitenkin jokin tärkeä jää mainitsematta. Tiedän, että tärkeintä on muistaa itse, mutta päästä hupenee asiat nopsaan,

ensin kaikki pienet vitsit, tuoksut, olotilat,

lopulta myös ihmiset

ja tapahtumien aikajärjestys. Kaikki karkaa mielestä!

Yritän kuitenkin hyväksyä sen, että kaikkea ei voi säilöä.

Kiitos teille, jotka olette tätä matkaa seuranneet, on ollut ilo lukea kommenttejanne!

Mumbai!

2010-02-10T22:35:00.005+02:00

Reissun länsimaalaisin kaupunki. Matkustimme lähijunalla halki jatkuvan kerrotalotiheikön kahden ja puolen tunnin verran, aika hurjaa. Näimme ensi kertaa meren, ja nukuimme kahdenkymmenen hengen makuusalissa. Kaikkien kulttuurierojen jälkeen Mumbai, Bombay, oli virkistävän helppo. Vietimme aika ökyä elämää, sillä hetkellä tuntui siltä - söimme eteläintialaista tarjoavien pikaruokapaikkojen sijaan falafelravintolassa ja paremman väen intialaisessa, kävimme elokuvissa ja museossa, ostimme levyjä ja dvditä.

Mumbaihin tekee eniten mieli takaisin, kaupungissa on niin hirvittävä määrä nähtävää (niin on kyllä muuallakin, mutta koimme tämän kaupungin kaikista helpoimmin lähestyttäväksi).

tämän jälkeen jäljellä vielä Goa.

Jaksattehan?
Lupaan palata arkeen näiden jälkeen (en tiedä haluanko, kiirettä pitää! Lähden ja kotiudun aina pimeällä... mutta en marise, voi miten pidän Suomestakin!)

Udaipur

2010-02-05T21:59:00.000+02:00

Udaipurissa on kuvattu joku James Bond -filmi. Ja siksi turisteja oli paljon. Kaduilla oli raskasta kulkea, väistellä, oli jatkuvasti autojen ja mopojen ja pyörien ja jalankulkijoiden tiellä. Kaupunki näytti aivan erilaiselta katolta käsin. Suurin osa ravintoloista oli katolla, kuten myös meidän hotellissamme. Sieltä oli hyvä vakoilla ihmisiä, samoin kuin huoneemme ikkunasta. Aamulla ennen kuin kaupat olivat auki, näki ihmisiä matkalla töihin, isoja kärrykuormallisia banaaneja ja munakoisoa, liikkeiden omistajia pesemässä yhdistetyn asunnon/liikehuoneen portaita, lapsia menossa kouluun, pojilla suorat housut, tytöillä hame ja letit.

Näimme myös kaksi tosi outoa juttua.

Ylöspäin mutkittelevaa tietä pitkin kulki väljässä jonossa juhlavasti pukeutuneita naisia, joilla oli päänsä päällä kulho. Naiset hoippuivat eteenpäin kuin houreessa, tai tukevassa humalassa, ja välillä jopa lähtivät peruuttamaan epävarmasti. Kun eteneminen hidastui tarpeeksi, naisten mukana olleet perheenjäsenet rikkoivat kookospähkinän, pirskottivat mehua naisen päälle ja kaatoivat loput kulhoon. Tämän jälkeen naiset jatkoivat taas matkaansa, hieman nopeammin ja virkeämmin, kookoksen voimin. Ilmeisesti kyseessä oli jokin uskonnollinen meno.

Aamulla aikaisin mies kulki rummun kanssa, puikkelehti korkeiden talojen välisillä kujilla, rummutti ja lauloi. Pysähtyi aina välillä. Tällöin monet kujien varsilla asuvat toivat sisältä sangon, jonka sisältö kaadettiin miehen perässä kulkevan pojan ämpäriin.

Näitä seuratessa tuli semmoinen olo, ettei ymmärrä koko maasta loppujen lopuksi mitään, että kaikki vanhoista perinteistä asti on täysin erilaista kuin mihin on itse tottunut.

Vaaleanpunainen kaupunki

2010-02-04T22:09:00.003+02:00

Jaipur. Otteita matkapäiväkirjasta:

"Eilen syötiin taas hyvin, banaania ja illalla eteläintialaista pikaruokaa (eli masala dosaa, uttapamia joka on maustettu perunalätty, idliä eli riisipalloja kera mauste- ja kookoskastikkeiden jne...). Tilasin jonku hassun kuulosen ei-eteläintialaisen ruuan, joka osoittautu friteeratuksi riisimuhennos-mustapapumöykyksi, joka ui jugurtissa ja jossain punaisessa kastikkeessa, ja jonka päällä oli miljoona eri koristetta. Yllättäen maha on vielä kunnossa!
Jälkkäriksi ostettiin keksejä, ja kommunikointi taas pelasi. Sain suolasia, tulisia cookieseja. Jeejee."

"Jaipur on kaunis, ränsistynyt, eka kaupunki jossa haisee sonta ihan oikeasti lähes koko ajan...
...Kadunylitys on päivä pävältä helpompaa, puikkelehtimaan oppii.
Tai ehkä ollaan jo niin paljo kaidempia että meitä on helppo väistää. Näillä ruuilla en ihmettele. Aamulla yks suolanen cookie,, pullo mangomehua ja banaani päivällä, iltapäivästä sentään syötiin thalia (lautanen, jossa on paria kastiketta, riisiä ja leipää).
Ostettiin laatikollinen rannerenkaita. Iida osti salaa Pashminan, kuin myös Janna. Janna huijattiin kiivikojussa vaihtorahojen kanssa, höh."

"Oon hoksannut, että intialaiset ymmärtää paremmin, kun niille puhuu idiootti suomalaisturisti -englantia. Ja sekös nolottaa, mutta toisaalta, kätevää!"

Tykkäsimme myös Jaipurista, jonka vanha kaupunki oli rähjäinen mutta viihtyisä, äänekäs mutta hallittavissa. Yksi osa basaarista oli kuvanveistäjien valtaama, toisessa osassa myytiin pelkkiä rannerenkaita. Kauppoja oli mahdoton määrä.

Rajashtanin ihmisiä (ja eläimiäkin)

2010-02-03T23:08:00.002+02:00

Ajoimme autolla Rajashtanin läpi, pysähdyimme moneen otteeseen (Jaipur, Pushkaru, Udaipur...)

Jännin kokemus oli pienet kylät, joissa emme pistäytyneet, mutta joiden elämää pystyi tarkkailemaan auton lasin läpi, niin että kerrankin näki ihmisiä arkipuuhissa (meitä ei huomattu, joten kukaan ei tullut kaupittelemaan mitään, kukaan ei yrittänyt saada kuvaa kännykän kameralla jne).

Maaseudulla kuoppia oli enemmän kuin tietä, naiset tekivät töitä pelloilla värikkäät sarit päällä ja rannerenkaat helisten, ruukkuja kannettiin pään päällä, pikkutyttö harjoitteli pienellä purkilla. Rekkojen töötti kuulosti laululta, joka rekalla oli omanlaisensa sävelkulku, ja autojen kyljet oli maalattu kukikkaiksi. Peräpäässä luki aina "Horn OK Please", on kohteliasta ilmoittaa jos lähtee ohittamaan edessä olevaa autoa.

Vierailimme myös tiikeripuistossa. Emme nähneet tiikeriä, mutta sata erilaista antilooppia ja peuraa, krokotiilin ja apinoita sentään. Ratsastimme myös kameleilla (yllättävän miellyttävää kyytiä!).

Viimeisen kuvan lapset tulivat ihmettelemään turisteja. Otin kuvan, ja kun näytin sen pienille, olivat niin innoissaan. Näillä lapsilla oli vanhemmat ja koti, niin monella muulla ei. Meinasi välillä vähän itkettää.

(Taj Mahal)

2010-02-02T22:09:00.002+02:00

Kyseinen kompleksi näkyy näissä kuvissa tuolla sumun takana.
Oli kolea aikainen aamu, meitä nukutti, ja lippu sisälle maksoi yli kymmenen euroa.
Näky oli aavemainen, ei pelottavalla, vaan kummalla tavalla.
Kiersimme rakennukset läheltä jotta näimme niiden seinät, tähyilimme ylös josko siellä häämöttäisi kupoli.

Aika heikosti häämötti.

Olo oli kuin sokolla, ja paikassa oli täysin erilainen, pysähtynyt, uinuva tunnelma verrattuna kaikkiin niihin postikortteihin joita sai viereisistä turistikaupoista. Viihdyimme silti.

Hauska pieni yksityiskohta: lähellekään Taj Mahalia ei saanut viedä syötävää tai juotavaa. Kaikki automatkaa varten ostamamme eväät jäivät siis turvatarkastuksen tädeille (tosin kävimme noukkimassa sen, mitä pelastettavissa oli, vierailun jälkeen. Iidan purukumit ja sokerikuorrutteiset anikset ovat kuitenkin edelleen siellä).

Delhi III

2010-02-01T22:00:00.002+02:00

Intiassa oli hyvä ilmasto matkustamista ajatellen. Tulimme maahan varmasti vähiten tukahduttavaan vuodenaikaan. Pohjois- ja luoteisosissa, missä oleilimme ensimmäiset viikot, tarkeni päivisin pitkähihaisella. Yöllä paleli, vaikka pidimme villasukkia jalassa.

Ja pimeä, se tuli aivan äkkiä. Joka kerta yllätyimme. Suomessa on tottunut pitkään auringonnousuun ja -laskuun, Intiassa oranssi valo laski silmin havaittavaa vauhtia.

Delhi II

2010-01-31T23:55:00.002+02:00

Näimme Delhissä enemmän nähtävyyksiä kuin muualla yhteensä. Koluttiin läpi Punainen linnoitus ja lootustemppeli (kaikkien uskontojen hiljentymispaikka), Birla Mandir (Lakshmin kuuluisa pyhättö) ja Intian suurin moskeija (joka oli keskellä slummiutunutta basaaria).
On ihmeellistä, kuinka pikkutarkkaa rakennustyö onkaan joskus ollut.

Eräässä museossa tutustuimme valokuvanäyttelyyn, jossa oli esillä sata vuotta vanhoja kuvia monista meidänkin tutkimistamme paikoista. Yllättävän vähän mikään on muuttunut, kuviin täytyy lehmien ja sariin pukeutuneiden naisten sekaan lisätä vain autoja ja muutama farkkujalkainen intialainen nuori.

Siitä huolimatta nyky-Intiassa matkustaessa oli kauhean vaikeaa kuvitella, että ikiaikaisissa palatseissa on joskus aikoinen makoillut tyynyillä mahradjoja sitarin soidessa. Vaikka moni asia on muuttunut, tunnelma on äärettömän hektinen ja kännykät soi kovaa.

Delhi

2010-01-31T02:17:00.003+02:00

En ehkä kerro niinkään matkastamme päivälleen, enemmän siitä, mitä mistäkin paikasta jäi mieleen. Tuntuu, että jo viikossa (tai no, Delhissä olosta on jo kuukausi!) unohtaa niin paljon.

Vielä muistan

ensimmäisen taksimatkan ja Intian kaoottisen, mutta joustavan liikenteen

granaattiomena-aamiaisen

saastuneen ilman vieraan, raskaan ja öljyisen hajun

lehmät ja roskat

masala dosat (ohut, paistettu rapea lätty, jonka sisällä on mausteista peruna-linssiseosta)

kartan hämäävän mittakaavan (kaupunki oli niin iso!)

joka paikassa intialaisia turisteja, valkoista ihoa emme nähneet juuri lainkaan itsemme lisäksi

hotellin vastapäisen rakennustyömään, jonka pylväiden väleissä asui ainakin yksi perhe. Siellä paistettiin aamuisin avotulella leipää.

sen hetken, kun kadun tungoksesta astui sisälle temppeliin, sen vastakohtaisuuksien määrän

ihmisten harvinaisen rumat pipot (ihan oikeasti, jokaisella oli sellainen suomessa 90-luvulla asuneen huono-osaisen ihmisen jonkun firman logolla varustetun lakin näköinen päähine)