On hauskaa huomata olevansa siinä iässä (vaikka tämä ilmaisu onkin kammoamani, ajatus siitä että tietyn iän mukana tulee itsestään ennalta määritellysti asioita vastaan), että lähipiirissä rakennetaan pysyvää, lupaudutaan toisille, oli se sitten kirkossa valan vannomista tai yhteisen huonekasvin ostoa.
Ja missä paikassa! Utsjoki hymyili uomillaan, minä tein kasvoihin kyynelillä juovia kuten moni muukin. Mennä naimisiin siellä mihin on juurtunut kun tunturit laulavat samaa laulua kuin ennenkin, kun talven viiman jäljet tuntuvat edelleen maassa, se on huikeaa.
Oli oman poron kieltä, hääjoiku, saamelaista pop-musiikkia, aitoja sanoja, kyyneleitä joka silmännurkassa, riehakkaasti tanssivaa juhlaväkeä, onnea hohkaava aviopari ja monta tyytyväistä huokausta: miten ihanaa toisten ilo onkaan jakaa.
Nyt en enää jaarittele, häistä kun kirjoittaa niin tulee väkisinkin vähän lattea olo, ei kaikella kuluneella ja käytetyllä voi ilmaista sitä kaikkea, joka jollain tavalla sopii niihin tuhansiin kliseisiin ollen kuitenkin samaan aikaan ihan omanlaistaan.

5 kommenttia:
Ihana tuo yhteisen huonekasvin osto, ilon pilkahdus ja kaunis :)
Utsjoki-häät, voi kuvitella, varmasti ihanat ilon häät!
Voi,kuulostaa mahtavalta! Rakastuin Lappiin viime elokuussa ja siitä lähtien olen nähnyt monet asiat hieman eritavalla kuin ennen..
Upeaa että he (näyttävät) pitäneen kiinnin perinteistä..sellainen on niin harvinaista nykyään.
Nyt tuli ikävä tuntureille..
Ihania hetkiä näissä kuvissa. Onnea hääparille! :]
himalainen, se on minusta jotenkin hurjan hellyttävää kun ystävät ostavat yhteisiä kotiasioita!
Niina, olen käynyt Lapissa useamman kerran, enkä voisi kuvitella sinne muuttavani, mutta vierailla tahdon ehdottomasti :) siellä sielu on eri tavalla kuin muualla, jos näin kornisti voi sanoa :)
Ja juu, perinteistä pidettiin kiinni, ja siitä huolimatta se kamala pönötys vältettiin tyystin, kivaa!
Sofia, oli kyllä unohtumattomat häät!
Vaude, on varmasti ollut unohtumaton kokemus. Aina ihailen noita saamelaisten asuja, miten taitavaa käsityötä ne onkaan.
Lähetä kommentti